C00LeS WaReZ UNiON MeMOiRS: cHApTER #0xB8

============================================================================
0xB8  -  Vuolenkoski  -  dArK sTuFfEr [ZO-CFU-Y2K]  -  2008-02  -  542 lines
============================================================================

Tiedostus-foorumi avautui elokuussa koekäyttöön. Mukana oli vasta pelkkiä Terhon erikseen kutsumia "jänniä ihmisiä", mutta ehdimme kuitenkin järjestää syyskuun alussa tällä porukalla jo yhden miitinkin Tampereella. Jopa monet helsinkiläiset osallistuivat vaikka vähän purnasivatkin "liian pitkää" matkaa. Tuossa miitissä olikin sitten sen verran erikoista porukkaa, että esittelen seuraavassa heidät ihan kunnolla.

Monet foorumilaiset olivat minulle hyvinkin tuttuja jo ennestään. Temetzu saapui Kuopiosta asti ja otti matkalla Sampan kyytiin. Myös Ykkösjyrin eksä Laura (Starwolf) oli mukana, samoin Marack, ja joillakin 90-luvun demopartyillä näkynyt "yksinäinen koodisankari" K75, sekä tietenkin Tampereen "kommuuniskenestä" Terho, Sera, Vanttu ja Panu. Myös Oona (Othra) on rekisteröitynyt foorumille, mutta hän ei lapsikiireidensä takia pystynyt tulemaan miittiin.

Täysin uusi tuttavuus oli Miro, fooruminickiltään Mictlancoyotl. Hän kuuluu jonkinlaiseen kulttiin, jonka on perustanut Helsinkiin muuttanut meksikolainen atsteekkishamaani, jota kutsutaan tuttavallisesti "Olliksi". "Olli" oli ruvennut muutama vuosi sitten kiertämään Euroopan hippipiirejä löytääkseen itselleen opetuslapsia, mutta vasta Suomesta hän onnistui löytämään riittävän "gootahtavia" hippejä. Eli sellaisia, joita kiehtovat kuolema, kosminen kauhu ja kaikenlaiset synkät ja häiritsevät teemat, joita ei voi "autenttisessa" atsteekkihenkisyydessä välttää.

Tamperelainen Ossi (Mr_Jungle) puolestaan on sellainen leveästi tekohymyilevä käsienlevittelijä, joka keskeyttelee jatkuvasti muita ja puhuu flow-tiloista, "liekeissä olemisesta" ja ties mistä terveystrendeistä. Hän on aktiivinen Piraattiliitossa eli varmaankin myös Mekan tuttuja. Melkoisen rasittava ihminen, mutta ilmeisesti Terho oli kuitenkin löytänyt hänestäkin jotain inspiroivaa ja jännää.

Helsinkiläinen Manta (Manta) on TKT-opiskelija, joka on innoissaan varsinkin sellaisista abstrakteista lautapeleistä, ohjelmointikielistä ja matemaattisista konsepteista, jotka ovat rakenteiltaan syviä, mutta jotka on tarvittaessa helppo selittää lapsillekin. Hän on myös ns. theriantrooppi, joka on kuulemma samaan aikaan ihminen ja kettu ja muuttuu kettumuotoon aina tietyssä kohti kuukautiskiertoaan. Virkistävä poikkeus Mantassa muihin nähden oli se, että hän ei kehitä mistään edellämainitusta suurta metafyysistä totuutta, vaan hänelle kaikki on etupäässä kevyttä, leikillistä ja spekulatiivista.

Minua ihmetytti, kuinka K75 oli päätynyt foorumille ja miittiin. Sitten selvisi, että hänkin oli täysin kajahtanut aktiivisten skenevuosiensa jälkeen. Hän kertoi nyt olevansa ns. "starseed", joka on elänyt edellisen elämänsä Lyyran tähdistössä sijaitsevalla Avyon-planeetalla eräänlaisena kissamaisena humanoidina, ja myös näkevänsä jatkuvasti unia tästä edellisestä elämästään.

Marack luultavasti kiinnosti Terhoa sen vuoksi, kuinka äärimmäistä hänen anarkokapitalisminsa ja piraatti-ideologiansa on nykyään. Laura puolestaan blogiinsa kirjoittamiensa taideteoreettisten huuruilujen takia, Vanttu talonvaltausjuttujen ja jyrkän anarkistisen näkemysten takia ja Samppa matkailukokemustensa takia. Temetzu oli varmaan porukan tavallisimmasta päästä ja kertoi jälkeenpäin että tuo miitti oli ensimmäinen kerta hänen elämässään, kun jossain seurueessa kaikki muut olivat häntä oudompia.

En tiedä, mikä sai Terhon valitsemaan juuri tällaiset käyttäjät fooruminsa käynnistämiseen, ja onko hänellä kenties jokin syvällisempikin taka-ajatus siitä, kuinka tämän foorumin pitäisi vaikuttaa suomalaiseen nettikulttuuriin tai suorastaan koko yhteiskuntaan. Terholla ei itsellään näyttäisi olevan mitään selkeitä huuhaauskomuksia, mutta hän lukee paljon Overcoming Bias -nimistä blogia, joka on erikoistunut rationaalisuuden ilosanoman levittämiseen. Taustalla saattaa ehkä olla ajatus, että kun mahdollisimman kaukana toisistaan olevien hörhökatsomusten kannattajat pääsevät rationaaliseen kanssakäymiseen keskenään, niin tuloksena syntyy jotain paljon suurempaa.

Myöhemmin syyskuussa mINDeAGLE ilmoitti minulle saaneensa Lieteveden henkimaailman päästä tiedon, että Anne on kuollut tai kadonnut yli 95 prosentissa niistä aikalinjoista, jotka sopivat kuvaukseeni ZO-CFU-Y2K:sta. Tämän tiedon myötä ajattelin hylätä suunnitelmani interdimensionaalisesta pelastusmatkasta. Vaikka varustus olisi millainen hyvänsä, olisi melkoinen riski käydä etsimässä Annea erikseen paristakymmenestä eri aikalinjasta. Ehkäpä voisin siis mieluiten etsiä käsiini tämän aikalinjan Annen ja tutustua häneen. Ja muutenkin keskittyä nyt tähän todellisuuteen täysillä ilman multiversumihuolia.

Suomalaiset ovat alkaneet enenevässä määrin rekisteröityä Facebookiin, eli siihen jenkkien IRC-Galleria-vastineeseen, joten meninpä sitten minäkin sinne. En kyllä usko, että Facebook kovin helpolla syrjäyttää Suomessa IRC-Galleriaa, koska se tuntuu taviskäyttäjälle aivan liian monimutkaiselta kaikkine turhine profiiliin asennettavine plugineineen. Sikäli harmi, koska nimenomaan niitä plugineja tekemällä siellä voisi kehitellä vaikka mitä mihin Galtsun modaukset eivät taivu. Mutta kaippa tuolla tulee satunnaisesti leikittyä ja testattua kaikenlaista.

Syyskuun loppupuolella olikin sitten taas Ylöjärvellä Streamit. Joitakin Tampereen Tiedostus-tyyppejä tuli myös pihalle hengailemaan jossain vaiheessa, mutta toki myös monia vanhoja tuttuja oli paikalla. Kun mainitsin mahtilaisille lähteväni taas viettämään talvea ulkomaille, niin Porkkala ehdotti, että voisin kyllä talveksi tulla Vuolenkoskellekin, koska hän on kaivannut itselleen kämppistä. Vastasin, että vietän talven nyt mieluummin ulkomailla, mutta Porkkala sanoi tarjouksen olevan voimassa jos vaikka suunnitelmani muuttuisivat.

Streameilta ajelinkin sitten suoraan Helsinkiin Tallinnan-lautalle, ja vietin yön halvassa hostellissa melko lähellä Tallinnan satamaa. Tällä kertaa ei minulla ollut matkaseuralaisia, ja Sari oli itse asiassa ruvennut välttelemään kaikkia sellaisia piirejä, joissa hän saattaisi törmätä minuun. Varmaankin tieto siitä, että olin murhannut Kassun, oli hänelle sen verran kova shokki. No, ainakin nyt pystyisin keskittymään täysillä Vaivaan.

Vaiva oli siis se liettualainen gootahtava Romuva-pakana ja arkkitehtuurin jatko-opiskelija, jonka olin tavannut Italiassa edellisvuonna. Olin ollut säännöllisessä email-kirjeenvaihdossa hänen kanssaan aina siitä asti, joten olinkin jo odottanut jälleennäkemistä. Ajoin suoraan Vilnaan enkä pysähtynyt kuin passintarkastuksia varten ja välillä liikennevaloissa ja risteyksissä.

Vietin Vaivan kanssa noin viikon. Hän halusi näyttää minulle kaikenlaisia itselleen tärkeitä paikkoja, jotka olivat yleensä joko pakanallisia, hylättyjä tai molempia. Vilnan katakombit olivat melkoinen turistirysä, mutta onneksi myös tuotteistamattomia neuvostohylkyjä oli kaupunki täynnä. Jotkin olivat olleet vasta rakenteilla Neuvostoliiton hajotessa, ja nostokurjetkin oli jätetty ruostumaan pystyyn. Kävimme myös parin päivän roadtripillä Liettuan halki vieraillen mm. hylätyssä ohjustukikohdassa ja muutamassa rekonstruoidussa pakanatemppelissä.

Vaikka keskustelumme olivatkin mielenkiintoisia ja antoisia, niin mitään kummempaa tunteiden roihahdusta ei tapahtunut, ja lupasimme jatkaa kirjeenvaihtoa vakiintuneeseen tapaan.

Päätin, että seuraava maa, jossa viettäisin pitemmän ajan, olisi Kreikka, ellei vastaan tulisi aivan erityislaatuista yllätystä.

Olin tänä vuonna valmistautunut matkaani rakentamalla edellisvuotisen "WLAN-haavin" kaveriksi Arduino-pohjaisen lähettimen, joka sähköttää toistuvaa "mysteerisignaalia" hyvin hitaasti ja pienellä teholla. Tarkoitukseni oli löytää laajemmalta alueelta sellaisia mielenkiintoisia hörhöjä, jotka kuuntelevat erikoisia radiotaajuuksia, ja käsitykseni mukaan tällaisia hörhöjä olisi Itä-Euroopassa paljon.

Liettuasta ajoin ensiksi Puolan Lubliniin, jossa yövyin syrjäisellä parkkipaikalla. Ajatus passintarkastuksesta joka rajalla tuntui hieman tympeältä, joten päätin minimoida rajanylitysten määrän kiertämällä Ukrainan, Romanian ja Bulgarian kautta (yksi ylitys vähemmän kuin läntisemmällä reitillä). En tiedä, oliko päätös kovinkaan järkevä, sillä tiet olivat paikoin todella huonossa kunnossa, mutta toisaalta niin ne varmaan olisivat olleet Serbiassakin.

Ukrainan läpi oli vain muutama tunti ajamista, joten pääsin jo iltapäivällä Romanian puolelle. Illan hämärtyessä löysin Baciu-nimisen kylän läheltä hylätynnäköisen teollisuushallin, ja parkkeerasin sen taakse.

Ulos tultuani huomasin taivaalla vihreän valoläiskän, joka kiersi hetken aikaa ympyrää yöpymispaikkani yllä, mutta niin laajalla säteellä, etten erottanut, mikä se oli. Muutaman kierroksen tehtyään läiskä asettui paikalleen jonnekin kylän pohjoispuolelle. Uteliaisuuteni heräsi, ja päätin ajaa katsomaan, mistä oli kyse. Valo ei vilkkunut eikä mitään, se vain kökötti siinä ilmassa täysin paikallaan.

Lähemmäksi päästyäni valo alkoi taas liikkua, mutta sellaisella nopeudella, että pystyin luontevasti seuraamaan sitä. Päästyäni eräälle puuntaimien ja muiden rehujen peittämälle kärrypolulle valo alkoi laskeutua. Saavuin ränsistyneen kivitalon luokse, ja huomasin valonlähteen laskeutuneen sen pihaan. Kyseessä oli lentävän lautasen kaltainen metallinharmaa lentolaite, jonka kyljessä oli kuva vihreästä kärkikolmiosta. Tunnistin symbolin heti, sillä Osmo oli käyttänyt sitä paljon, se oli hänen kuplavolkkarinsakin keulassa. Ja "ufo" näytti muutenkin harvinaisen tutulta, sillä se oli juuri samanlainen kuin se, jonka olimme CWU-porukalla nähneet Vornastorpan yllä elokuussa 1996.

Menin tutkimaan alusta lähempää. Se oli halkaisijaltaan noin 5-metrinen, ja stereotyyppisistä lentolautaskuvauksista poiketen sen "miehistöosasto", noin 2 metriä leveä, oli puolipallomaisen kupolin sijaan pitkulaisempi "kuomu", jonka ulompi pää ulottui lautasen reunalle asti. Tämän ulomman pään luokse kierrettyni löysinkin sieltä avonaisen oven. Oven takaa minua tervehti lyhyt kaljupäinen olento, jonka ulkomuodossa ei ollut oikeastaan mitään kovin ei-ihmismäistä -- ja kaiken huipuksi vieläpä suomeksi. "No niin, käyhän peremmälle".

Aluksen tilat olivat ahtaat, enkä mahtunut seisomaankaan siellä suorassa, mutta sama tilannehan minulla oli oman pakettiautonikin kanssa. Sisustus oli hyvin pelkistetty, näin vain muutaman huonekalun, mutta seinät olivat täynnä erikoisia koristekuvioita. Valaistus oli kellertävä, ja jopa ikkunoista näkyvästä maisemasta tuntui filtteröityneen sininen värikomponentti kokonaan pois. Etuikkunan ääressä oli pieni määrä hallintalaitteita ja niiden edessä istuimet. Emme menneet kuitenkaan sinne asti, vaan minut ohjattiin keskellä tilaa olleen pienen pyöreän pöydän ääreen. Seurueessa oli kaikkiaan kolme olentoa, joita en silmämääräisesti erottanut toisistaan, kaikki samanlaisia kaljupäisiä pikku-ukkoja. He eivät kertoneet edes nimiään, mutta erotin jokaisessa omanlaisensa persoonallisuuden.

dArK sTuFfEr [Y2K]: Eli te siis päätitte houkutella minut tänne ihan vaan sen signaalin takia jota minä lähetin, ja päättelitte sen perusteella vielä mitä kieltä minulle kannattaa puhua?

dArK sTuFfEr [Y2K]: No ite asiassa en, kun olen toisesta rinnakkaistodellisuudesta...

dArK sTuFfEr [Y2K]: Tuota... minua kyllä kiinnostas ensin ite kuulla, mistä TE ootte kotosin, ja että onko teillä joku agendakin täällä olemisseen. Minä en huomaa teistä päälleppäin muuta ku että ootte humanoideja.

alien#3: Emme itse asiassa ole alun perin edes humanoideja, siirryimme vain humanoidisiin kehoihin saavuttuamme tähän aurinkokuntaan.

alien#1: Tähtienvälinen rahtiliikenne on hidasta ja konstikasta, parempi jos sen pystyy välttämään. Ja jos samalla kehon voi vaihtaa tehtävään sopivammaksi, niin aina parempi.

alien#2: Siirryimme siis tähän aurinkokuntaan pelkkänä datana, siinä ei valonnopeus rajoita.

alien#3: Kotimme on Kotkan tähtikuvion suunnalla 19 valovuoden päässä lähellä erästä pientä punaista tähteä.

alien#1: Suomalaiset kutsuvat meitä yleensä vain "tähteläisiksi", eivät "kotkalaisiksi".

alien#2: Kuulumme ryhmään, joka tarkkailee tekniikan kehitystä Maa-planeetalla. Itse tunnen kotimaailmamme historian erityisen hyvin elektroniikan kehityksen osalta, joten monet täällä näkemäni kehityskuviot ovat minulle tuttuja.

alien#1: Otamme yhteyksiä ihmisiin, joita kiinnostaa uusi tekniikka, ja jotka jotenkin osallistuvat sen kehitykseen.

dArK sTuFfEr [Y2K]: Jaahas. Aeka samanlaisen tarinan kuulin meijän kotikylästä yheltä radioamatöörityypiltä joka oli nuoruuvessaan tavannu tähteläisiä. Että tähteläiset tuli vähänniinku opastammaan sitä ja niitten porukkaa...

alien#1: Paikalliset henget ottivat meihin yhteyttä ja kertoivat hänestä ja hänen ystävistään.

dArK sTuFfEr [Y2K]: No tuota. Minä olen semmosesta tovellisuuvesta joka on melkein samanlainen kun tämäkin, mutta siellä tapahtu se Y2K-katastrofi, ja vielä pahimman kautta. Ydinpommit paukku ja koko yhteiskunta romahti. Minä tiesin etukätteen että siellä Lietevvein Pirttimäellä oli yks semmonen ulottuvuuksienvälinen reppeemä, ja menin sitten sen läpi...

alien#2: Y2K-katastrofi olisi voinut tapahtua täälläkin, mutta se vältettiin.

alien#3: Mikään romahdukseen johtava oli hyvin epätodennäköistä, mutta ainahan kaikki epätodennäköinenkin toteutuu jossain aikalinjassa.

dArK sTuFfEr [Y2K]: Joo, Metsäpukin ja sitten Vornas-Heikin, eli sen meijän viimisen muinaistietäjän...

alien#1: Täsmää meidän tietoihimme. Niiden mukaan ette olleet edes kovin kiinnostuneet tähteläiskontakteista.

dArK sTuFfEr [Y2K]: No, Osmo yritti ehkä vähän liikaa tyrkyttää kaekkii ufohommia meille, muutti autonsakki ufon näköseks ja kaekkee semmosta...

dArK sTuFfEr [Y2K]: Niinki voes sannoo... Mitä te muuten teette täällä Romaniassa?

alien#2: Amerikkalainen tietokonekulttuuri on levinnyt maahan, ja paikalliset ovat unohtamassa omaa perinnettään.

alien#1: Mielestämme monimuotoisuutta on tärkeä vaalia, ja siksi teemme korjauksia kulttuuriin.

alien#2: Lisäksi täällä on vieläkin paljon radioamatöörejä ja ufo-intoilijoita, mikä on ainakin kovasti minun mieleeni.

alien#1: Kuulepas, nyt voisimme siirtyä varsinaiseen asiaan: meidän täytyisi tehdä Sinulle eräs lääketieteellinen mittaus.

alien#3: Tarvitsemme suoremman yhteyden muistikuviisi etenkin siitä maailmasta, josta olet syntyisin.

alien#2: Tutkimuksemme kannalta arvokasta. Auttaa ymmärtämään historianne kehityspolkuja paremmin.

dArK sTuFfEr [Y2K]: En kyllä tiijjä luotanko vieläkään teihin tarpeeks, mutta kyllä tuo sen verran hyvältä tarkotukselta kuullostaa että antaa mennä.

alien#2: No niin, asetupa vaikka tuonne kuskinpenkille, niin laitamme nämä luurit päähäsi.

Muistikuvissani oli "luurien" saamisen jälkeen aukko, enkä tiedä lainkaan, kauanko aikaa kului, mutta heräsin melko villistä unesta, jossa yhdistyi monia eri kohtauksia elämäni varrelta, niin lapsuudestani kuin Y2K-kokemuksistanikin, ja myös joitakin kuvia, jotka olivat selvästi tulevaisuutta.

Tähteläisillä oli tapana sanoa asiat suoraan ilman kohteliaisuuksia, mutta "mittauksen" jälkeen he tuntuivat olevan aidosti kiitollisia keräämästään informaatiosta. Kun kerroin, että minulla oli jo aika kova nälkä, koska en ollut ehtinyt koko päivän aikana vielä syödä kunnolla, he ehdottivat, että veisivät minut syömään. Eivätkä suinkaan mihinkään ihmisten ravintolaan vaan kiertoradalla olevalle emoalukselleen! Laskeutumisaluksessa heillä oli kuulemma mukanaan vain heille itselleen sopivaa retkimuonaa, mutta kiertoradalla olisi varmasti jotain ihmisillekin kelpaavaa.

Pöytä ja tuolit raivattiin pois (ne pakkautuivat automaattisesti pieniksi laatikkomaisiksi paketeiksi, jotka siirrettiin "kaappiin"), ja "etupenkin" taakse asennettiin minulle istuin. Istuuduimme. Aluksen noustua muutaman metrin korkeuteen sen sisäseinät, lattia ja katto muuttuivat "ikkunoiden jatkeeksi" eli kolmiulotteiseksi näyttöpinnaksi, joista näki helposti joka suuntaan aluksen ympärille. Tähteläiset tuntuivat olevan hieman pahoillaan siitä, ettei näyttöpinta näyttänyt sinistä väriä eivätkä ikkunatkaan päästäneet sitä läpi. He kun eivät itse edes näe sinistä, koska heidän kotimaailmansa valo on niin punapainotteista, ja siniselle altistuminen on muutenkin heille epäterveellistä. Uudemmille tulokkaille tosin on kuulemma jo tarjolla sinistäkin sietäviä ja näkeviä kehoja.

En ollut koskaan lentänyt edes lentokoneella, ja nyt ensimmäinen lentomatkani ikinä suuntautui samantien Maan kiertoradalle asti. Olin aivan häkeltynyt. Kiertoratanopeuteen kiihdyttämiseen meni alukselta viitisen minuuttia, ja g-voimaa oli sen verran, että kehoni painautui hyvin tiiviisti istuimeen. Kuulin pahoitteluja siitä, ettei aluksessa ole "kiihdytyssuojaa", joka kuulemma generoisi myös keinotekoisen painovoiman, vaikken edes tiennyt, että sellaisia on edes mahdollista tehdä fysiikan lakien puitteissa.

Utelin aluksen toimintaperiaatteista. Energianlähteenä toimi "pätsi", joka hajotti minkä tahansa siihen syötetyn aineen aivan atomiydinten hiukkasia myöten radioaktiiviseksi säteilyksi. Tämän säteilyn energia ohjattiin sitten jonkinlaiseen reaktiottomaan "pyöristysvirhemoottoriin", jonka ainoat päästöt olivat pieni määrä vihreää valoa. Oli kuulemma jokseenkin turhanpäiväistä käyttää annihilaatiokonetta fuusiokoneen sijaan, jos tarkoitus oli lentää vain planeetan eri alueiden ja kiertoratojen välillä, mutta kun tarjolla olleessa aluksessa oli ollut annihilaatiokone, niin sama kai se oli ottaa.

Fuusion ja annihilaation kannattajien välillä oli toisinaan kuulemma tiukkojakin väittelyitä. Yleensä "pätsit" perustuivat mikrokokoisiin mustiin aukkoihin, joissa oli omat vaaransa, mutta tämä alus käytti niiden sijaan jotain erikoista kenttägeneraattoria, joka olisi aidosti turvallinen jopa laskeutumisaluskäyttöön. Siltikin monia tähteläisiä kuulemma epäilytti minkäänlaisen annihilaation käyttö yhtään missään.

Tähteläiset käyttivät vaikeiden ja outojen teknisten asioiden kuvaamiseen sellaisia ihmiskulttuurin sanoja, jotka kuulostivat välillä jopa koomisen arkipäiväisiltä. Aluksen elossapitojärjestelmää he sanoivat "ilmastoinniksi", moottorin tuottamaa vihreää hehkua "ajovaloksi", ja laskeutumista hidastavaa ja paikallaanleijailun mahdollistavaa gravitaatiokilpeä "jarruksi".

Saavuimme emoalukselle. Se oli halkaisijaltaan noin parisataametrinen pallo, joka oli kätketty "värähtelynmuuntajalla", etteivät ihmiset näkisi sitä teleskoopeillaan. Laskeutumisalus lennettiin emoaluksen sisään, ja astuimme ulos. Sisällä oli painovoima, mutta se oli heikompi kuin Maassa. Seinät olivat täällä runsaasti koristeltuja mutta jotenkin värittömiä, mutta ehkä kyse oli vain siitä, etten nähnyt tähteläisten värejä.

Aluksi minut vietiin ruokalaan. Minulle voivoteltiin, kuinka tähteläisten ruokakulttuuri on niin erilainen kuin ihmisten, eikä kaikkien ainesten ja varsinkaan mausteiden soveltuvuutta ihmisille oltu edes testattu. Sain ison kulhon täydeltä erilaisia pieniä hedelmiä ja papujen kaltaisia möhkäleitä, mutta ne kyllä aidosti maistuivat minulle ja tulin kylläiseksi. Isäntänikin söivät samalla.

Ruokailun aikana onnistuin kysymään, mitä tähteläiset ajattelivat siitä, kun K75 oli väittänyt olevansa "starseed" toisesta aurinkokunnasta. Elektroniikkaan erikoistunut tähteläinen antoi ymmärtää, että kyseessä tuskin on mikään todellisiin kokemuksiin perustuva ilmiö. Vaikka paljon muualta kotoisin olevia "sieluja" onkin viime vuosikymmeninä syntynyt Maahan, niin siltikään esim. Lyyran tähdistön suunnalla ei tiettävästi ole missään elänyt minkäänlaisia "kissaihmisiä". Kyseessä oli siis todennäköisesti jonkinlainen keskustelufoorumeille tyypillinen yhteinen fiktio, jota ei haluta tunnustaa fiktioksi.

Joitakin satoja vuosia sitten tähteläisillä oli ollut sellainen historian vaihe, jossa lähes jokainen päätyi omaksumaan jonkin tällaisen yhteisfiktion useista tuhansista keskenään ristiriitaisista vaihtoehdoista. Tämä ongelma oli lopulta uhannut koko heidän yhteiskuntansa selviytymistä. Tämä antoi minulle aivan uusia ajatuksia mm. joistakin Tiedostus-miitissä tapaamistani ihmisistä, jotka hurahtelevat milloin mihinkin netistä löytämäänsä.

Aterian jälkeen minut vietiin kierrokselle emoaluksen eri osiin. Näin yhtä sun toista, mutta kierroksen kohokohta oli se, kun eräässä Maahan päin suunnatussa oleskeluhuoneessa pääsin näkemään Maan aidoissa väreissä. Sinifiltteri poistettiin napinpainalluksella ikkunasta, minkä jälkeen muut läksivät huoneesta. Sain ihastella Maata yksin ainakin puoli tuntia, enkä lainkaan kyllästynyt sen katseluun. Kohta isäntäni palasivat ja kysyivät, haluaisinko nukkua emoaluksella vai palata Maahan. Vastasin olevani niin häkeltynyt kaikesta kokemastani, että tuskin saisin avaruudessa unta. Niinpä minut palautettiin autoni luo.

Poikkeuksellisen hyvin nukutun yön jälkeen jatkoin matkaani etelään päin. Seuraavankin yön nukuin vielä Romaniassa, seuraavan yön Bulgariassa, ja sitä seuraavana päivänä pääsin vihdoin Kreikkaan. En kuitenkaan jaksanut kiinnostua näkemistäni ihmisistä lainkaan, he vaikuttivat kaikki vähän turhan ihmisiltä. Varsinkin turistirysissä hyörineet turistit. Maisemat olivat kyllä hienoja ja ruoka hyvää, mutta kaipasin jotain vallankumouksellisempaa. Avaruuskokemukseni jälkeen mikään maallinen ei tuntunut kovin merkittävältä.

En jaksanut myöskään enää pitää radiolähettimiäni päällä, sillä avaruusolentojen kohtaaminen oli ylittänyt kaikki mahdolliset odotukseni siinä määrin, että ihmistreffit olisivat vain latistaneet kaiken. Arvelin myös, että useimmat radiolähettimillä löytämäni ihmiset todennäköisesti vaikuttaisivat tylsiltä stereotyyppisiltä taviksilta verrattuna niin tähteläisiin kuin Tiedostus-miitissä tapaamiini hörhöihinkin.

Alkuperäinen ajatukseni oli ollut viettää talvi Etelä-Euroopassa kuten edellisvuonnakin, ja mahdollisesti jopa ottaa jostain lento aivan toiselle puolelle maailmaa (kuten Japaniin, Yhdysvaltoihin tai vaikka Nigeriaan), mutta olin mielestäni jo nähnyt koko maapallon, joten Porkkalan tarjous oli alkanut tuntua päivä päivältä mielekkäämmältä vaihtoehdolta. Ja lisäksi marraskuun alussa olisi Helsingissä AltPartyt, jotka olin edellisvuonna jättänyt väliin, joten halusin nyt takaisin Suomeen enemmän kuin mihinkään muuhun maailman maahan. Läksin siis muutamissa eri paikoissa oleskeltuani ajelemaan takaisinpäin, tällä kertaa Makedonian, Serbian, Unkarin ja Slovakian kautta.

Vaiva oli suositellut minulle spomenikkeja, eli valtavia kommunistiaikaisia betonimonumentteja, joita oli monissa alueen maissa. Pysähdyin Serbiassa parin spomenikin luona, jotka olivat lähes matkareittini vieressä. Vaiva oli myös vihjaissut, että Tshernobyliä ympäröivälle 30 kilometrin karanteenivyöhykkeelle eli "Zonalle" pääsisi nykyään myös aivan virallisesti oppaan kanssa vierailemaan, mutta se oli niin kaukana kaikista mahdollisista reiteistäni sekä mennessä että tullessa, että jätin väliin. Sitäpaitsi olin jo Liettuassa nähnyt aivan riittävästi neuvostoaikaisia hylättyjä paikkoja.

Saavuin Helsingin satamaan lokakuun viimeisenä päivänä, joten aivan ensiksi ajoin Tampereelle, koska Hiacen talvirenkaat olivat Lamminpään kommuunin varastossa. Jotenkin sitä on tullut oudon lainkuuliaiseksi sellaisten asioiden suhteen, joissa lain rikkominen ei hyödytä mitään. Terho ja Sera halusivat yllättäen mukaani Helsinkiin ja osallistua Altpartyille. Myös mahtilaiset lähtivät Tampereelta samaan aikaan Mahtimobiililla.

Partyilla oli monia vanhoja tuttuja, ulkomaalaisiakin (kuten Vlasm), mutta myös paljon coodipulccalaisia ja muita nuoria. Minulta olivat jääneet Assyt/Boozet väliin, joten en tiennyt, miten sen SceneBooth-projektin kanssa kävi, mutta siellä oli ilmeisesti aika paljon suositeltu Altteja niille, joita "ihan oikeat" demopartyt kiinnostavat. Nuoriso oli jopa tehnyt Alteille varsin onnistuneen oskilloskooppidemon.

Itseäni koko SceneBooth oli vähän epäilyttänyt, koska mielestäni keskimääräisellä Assembly-kävijällä ei ole nykyään juuri mitään yhteistä demoskenerien kanssa. Ennemmin kannattaisi käydä kiertämässä moisen kojun kanssa Assyjen sijaan jotain hackathoneja ja mediataidefestivaaleja ja chiptunekeikkoja tai jopa hippileirejä. Mutta kai se oli sitten ihan onnistunut tempaus epäilyistäni huolimatta. Toisaalta Altparty on kyllä onnistunut houkuttelemaan kävijöikseen myös sellaisia friikkejä, jotka eivät missään nimessä ikinä kävisi Assyilla.

Paikalla kävi myös joitakin taideihmisiä, myös Kuvataideakatemian rehtori Erkki Vanamo, jonka Ykkösjyri oli ilmeisesti tavannutkin muutama vuosi sitten. Hän vihjaisi, että seuraavana vuonna voisi Alttien yhteydessä järjestää ison demoskeneseminaarin, johon tulisi sekä taideihmisiä että skenereitä. Sanoin kannattavani ajatusta täysillä, ja lupasin alustavasti pitää itsekin jonkin esityksen siellä, jos se järjestettäisiin.

Alteilta ajelin suoraan Vuolenkoskelle Porkkalan "torpalle". Paikka oli soiden ja mäkien keskellä aivan syrjässä, lähellä Heinolan rajaa. Navetta, aitta, sauna ja päärakennus, jossa oli tupakeittiö ja kaksi talviasuttavaa huonetta vintin lisäksi. Lisäksi Porkkala oli rakentamassa pihapiiriin omaa "autenttista" mökkiään ilman sähkötyökaluja. Väinämöic Warriors kuulemma vaatii aitoa testattua dataa siitä, kauanko rakentamisen eri työvaiheet kestävät. Vakuuttelin, että päärakennus ei ollut minulle liian ahdas, koska olin viettänyt useamman vuoden Osmon talossa, joka oli vielä pienempi.

Ilmojen kylmettyä päivät rakentuivat mukavasti puulämmityksen ympärille. Kaupassa ei tarvinnut käydä juuri koskaan, sillä kellari ja kaapit olivat täynnä syötävää, ja tiekin saattoi välillä olla viikkotolkulla metrinsyvyisen hangen peitossa. Joskus myrskyissä sähkötkin menivät pitkäksi aikaa, mutta ruoanlaittoon pystyi aina käyttämään leivinuunia.

Kaikkien avaruusmuukalaisten ja Tiedostus- ja Altparty-hörhöjen jälkeen minulle teki oikein hyvää asettua tällaiseen hyvin konkreettiseen ja tavalliseen elämäntapaan. Toki Porkkalallakin oli omia hörhöilyjään, mutta ne olivat sentään maanläheisiä hörhöilyjä. Välillä kävimme metsästämässä perinteisillä jousipyssyillä jäniksiä syötäväksi, välillä taas antamassa uhreja läheisille "seitakiville". Lähin vesialue eli Susilampi oli kuulemma täysin kalaton, mutta kävimme pilkillä vähän kauempana isommalla järvellä.

Alue, jolla "seitakivet" sijaitsivat, oli muinainen hiisipaikka, joka oli kaiketi ainakin lievästi anomaalinen samaan tapaan kuin Pirttimäki oli ollut. Mutta juuri nyt minua eivät mitkään anomaliat voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä palaan alueelle kunhan kiinnostus palaa.

Keskitalvella vietimme suurimman osan ajasta omissa oloissamme uppoutuneina omiin projekteihimme. Alue oli melkolailla 3G-katveessa, minkä ansiosta tietokoneprojektini painottuivat sellaisiin, missä ei tarvinnut jatkuvaa nettiyhteyttä. Läheisen Tervasuonmäen päältä oli kuitenkin hyvä 3G-kuuluvuus, ja hiihdin sinne välillä jopa aamuin illoin lataamaan itselleni uudet meilit ja Tiedostus-foorumin viestit. Olin tehnyt Tiedostuksen palvelimelle omaan käyttööni skriptin, jolla latasin uudet viestit luettavaksi offlinenä (melkein kuin purkkiaikojen QWK-paketit), ja ajattelin laittaa sen muidenkin käytettäväksi. Ainakin se edustaisi sellaista vaihtoehtoista ja vähemmän koukuttavaa netinkäyttötapaa, jollaisesta moni oli unelmoinut.

Auraristi tuli Tiedostuksen käyttäjäksi lähes heti sen jälkeen kun siitä tuli julkinen ja avoin, mutta hän myös poistui käyttäjäkunnasta lähes heti. Vaikka "sääntönatseilua" karsastetaankin, niin kaikkien mielestä oli tärkeää, että foorumilla on "Auraristi-sääntö", jonka nojalla kaikenlaiset keskustelukyvyttömät monologisaarnaajat pystyy bannaamaan. Mutta eiköhän Tiedostuksesta ihan hyvä foorumi siltikin tule.