C00LeS WaReZ UNiON MeMOiRS: cHApTER #0xB7

==========================================================================
0xB7  -  Kuopio  -  Temetzu  -  2007-11  -  533 lines
==========================================================================

Jussi pyyti CWU-miitissä että kirjoittaisin niihin CWU-muisteluteksteihin tämmöisen filun jossa kertoisin vähän Lieteveden tapahtumista meidän näkökulmasta, siis CLAN ZEROn historiaa ja semmoista. Ja jopa Meka oli sitä mieltä, että sellainen olisi hyvä. Tämä oli kyllä melkoinen yllätys, kun minä olin tähän mennessä tottunut että CWU:laiset pitävät meitä "Quake-lamereita" jotenkin alempiarvoisina, mutta nyt olo on jo ihan kuin täysvaltaisella CWU-memberillä. Nythän tuli just miitin aikaan täyteen kymmenen vuotta siitä kun CWU:laiset lähtivät Lietevedeltä, että kai ne sen ajan uhittelut ja pätemiskilpailut on jo aikakin kirjata ylös ja sitten unohtaa.

Minulle ei ole vielä ihan täysin selvä tämä "CWU memoirs" -filujen konsepti. Käsittääkseni kuitenkin kaikki kirjoittavat omat tekstinsä salassa, mutta se on kuitenkin kaikkien kirjoittajien tiedossa, ketkä ovat kirjoittaneet ja milloin. Ja tämän tiedon perusteella sitten jaetaan uusia "vuoroja" ja numeroidaan filut heksadesimaaleilla. Välillä sitten joku kokoaa filut yhteen pakettiin, viimeksi näin teki Ykkösjyri 0x9F:n jälkeen. Paketteja ei ole julkaistu julkisessa Internetissä tai missään, mutta niitä on jaettu luottamuksellisesti kaikille "riittävän luotettaville CWU-miiteissä käyneille", jopa minulle ja Jounille. Mutta 0x9F:n jälkeiset ovat täysin hajallaan eri ihmisillä, kukaan ei ole vielä edes lukenut niitä yhtenäisenä tarinana.

Miitissä vitsailtiin vähän siitäkin, että kun filuissa joskus kaukaisessa tulevaisuudessa päästään "loppuun asti" eli 0xFF:ään, niin sitten niitä voisi käyttää ennustamiseen. Kakkosjyri oli kuullut Italiassa joltain hörhöltä, että Afrikassa joku heimo käyttää ennustamiseen kasibittisiä binäärilukuja, siis heittää jotain narua jossa on kiinni 8 simpukankuorta, ja siitä kumminpäin ne osuvat maahan saa luettua binääriluvun. Ja jokainen luku viittaa sitten johonkin kansanrunoon tai jotain. Kuulostaa ihan huurupäiseltä enkä kyllä tiedä uskoisiko tuota, mutta hyvä tarina ainakin.

Mutta aloitetaanpa tämä CWU-eepoksen luku 0xB7 ihan alkusynnyistä asti, eli 80-luvulta. Itsehän en näistä kuvioista mitään silloin tiennyt tai ymmärtänyt, koska olin ihan pikkulapsi, mutta olen jälkeenpäin kuullut eri ihmisten kertomuksia tapahtumista ja vähän päätellyt niiden pohjalta.

Eli joo, olipa kerran, kauan kauan sitten, Lietevedellä kaksi elektroniikkamyyjää, Osmo ja Perkluntti. Osmo on CWU:laisille tutumpi hahmo, Perkluntti taas CZ:läisille.

Osmolla oli 80-luvulta alkaen Lieteveden kirkonkylällä oma kodinelektroniikkaliike, OKtroniikka. Minäkin muistan lapsena nähneeni sen ulkopuolelta, mutta sisällä minua kiellettiin käymästä, etten saisi pahoja vaikutteita. Perkluntilla sen sijaan ei ollut omaa liikettä, vaan hän ajeli pakettiautollaan ympäri Perä-Savon aluetta ja möi ovelta ovelle milloin mitäkin sänkyjä ja pölynimureja ja myös elektroniikkaa.

Osmon taka-ajatus kaikessa toiminnassa oli, että kaiken pitää olla mahdollisimman käytännöllistä ja tulla halvaksi lieteveteläisille, ja niinpä hän suostui jopa korjaamaan telkkareita ja videoita aivan kohtuuttoman halvalla, ettei vaan lieteveteläinen tuhlaisi turhaan rahaa uuteen. Perkluntti taasen oli sillä kannalla, että kaiken pitää olla aina uutta ja kiiltävää, pääasia että hän saa myytyä kaikkea turhanpäiväistä mahdollisimman kalliilla.

Kuvioon liittyy myös Perkluntin vaimon isoveli Rauno, joka oli Lieteveden yläasteella ATK-opettajana. Raunoa kismitti 80-luvulla etenkin se, että hänen tunneillaan oli paljon sellaisia "näsäviisaita mikroniiloja", jotka uhmasivat hänen arvovaltaansa "kuvittelemalla että jotkut pojanklopit muka tietäisivät ATK:sta enemmän kuin koulutettu opettaja".

Eräänä iltana, kun Rauno oli humaltuneena valitellut tätä "niilo-ongelmaansa" Perkluntille, päättivät miehet tehdä sopimuksen: vanhemmille neuvottaisiin, että lapsille on turha hankkia kalliita tietokoneita, kun he kuitenkin vain pelaisivat niillä. Paljon halvemmalla saisi Nintendon, jonka pelit olisivat oikeiden yritysten ja ammattilaisten tekemiä eivätkä mitään harrastelijaniilojen makuuhuoneräpellyksiä. Lapset saisivat siis paljon paremmat pelikokemukset, vanhemmat säästäisivät rahaa, ja Rauno saisi säilytettyä arvovaltansa, kun uusia ATK-niiloja ei enää tulisi. Ja siinä sivussa tämä tekisi oikein hyvää Perkluntin pisneksille.

Tämän sopimuksen myötä lapsuuteni kaveripiiri oli hyvin konsolipainotteista. Paras kaverini oli Jouni, ja Jounin paras kaveri oli Perkluntin poika Henkka, ja sekä minun että Jounin vanhemmat olivat hyvää pataa Perkluntin kanssa. Niinpä kaikki Perklunteilta lähtenyt höpöhöpö päätyi aina myös meidän perheeseen. Meille tosin hankittiin Sega, kun kaikilla muilla kavereilla oli Nintendo, ja sain kuulla tästä ala-asteella pilkkaa ainakin pari vuotta. Mutta kun tuli Super Nintendon aika, niin silloin oli ehdoton vaatimukseni, että meilläkin täytyy olla sellainen eikä mikään muu kelpaa.

Tietokoneista alkoi tulla relevantteja meille vasta joskus joulun 1993 aikoihin, jolloin olimme neljännellä luokalla. Perkluntti oli muuttanut tällöin mieltään tietokoneiden suhteen: PC:t olivatkin nyt hyviä "vähän varttuneemmille lapsille", ehkä siksi, että "pelikelpoiset" PC:t olivat niin paljon kalliimpia kuin kotimikrot, ja niihin oli helppo myydä kaikenlaisia "nuorison tulevaisuuden kannalta ehdottoman tarpeellisia" oheislaitteita ja laitepäivityksiä. Ihan sama vaikka monen perheen talous oli laman jäljiltä kuralla, niin Perkluntti tyrkytti ja valehteli.

Perklunttien perheeseen hankittiin tuolloin joululahjaksi kolmekasikutonen, koska Henkan isoveli Mikael oli menossa seuraavana syksynä yläasteelle. Tuohon syksyyn mennessä olikin sitten jo nelikasikutoset sekä heillä että meillä että Jounin perheessä. Perklunttien koneessa oli tietenkin aina vähän nopeampi prosessori kuin muilla, ja Henkan ylpeydenaiheena oli jo tuolloin vuonna 1994 se, että heidän koneessaan oli 66 megahertsiä kun meillä oli pelkät 25-megahertsiset "nuhapumput".

Kun syksyyn 1995 mennessä olimme saaneet modeemit, olin varsinkin minä erityisen hurmioitunut MBnettiin. Internet oli mielestäni kallis ja yliarvostettu "purkki", mutta MBnetissä oli aidompi meininki. Kinusin tuolloin vanhemmiltani jopa MBnet-paidan.

Henkka ylipäätään määritteli kaiken arvon ja arvottomuuden sen perusteella, kuinka paljon rahaa se vaati. Silloinkin, kun jotkut koulukaverit alkoivat ala-asteen lopulla innostua roolipeleistä, niin Henkka oli ehdottomasti sitä mieltä, että sellaiset ovat "köyhille luusereille joilla ei ole varaa minkäänlaiseen tietokoneeseen". Ja me uskoimme tämän, ja pilkkasimme köyhiä roolipelisurkimuksia, joilla ei ole varaa "parempiin" pelivälineisiin kuin kynään ja paperiin ja ohjekirjoihin ja joihinkin tyhmiin saatananpalvontanoppiin.

Syksyllä 1996 alkoi sitten meilläkin yläaste, ja yläasteen pihassa tapahtui kohtalokas ensikohtaaminen CWU:laisten kanssa. CWU:laiset eivät olleet lainkaan niinkuin Henkka, sillä heidän mielestään tärkeintä oli, mitä tietokoneella tehdään ja millaisilla taidoilla, kuin se, paljonko isukki oli laittanut sen hankkimiseen rahaa. Kun mittatikut olivat näin radikaalisti erilaiset, niin CWU:laiset eivät keksineet muuta keinoa "kaapin paikan näyttämiseen" kuin mopokasteiden antamisen meille.

Henkan pyhä viha CWU:laisia kohtaan alkoi tästä. CWU:laiset olivat "peräkylän köyhiä luusereita", jotka ovat kateellisia varsinkin Henkan Pentiumista, ja kateudessaan alentuivat vaikka kommunistisiin ihmisoikeusloukkauksiin.

Mutta myöhemmin syksyllä alkoikin sitten tapahtua kaikenlaista, mikä sai jopa Henkan salaa vähän kateelliseksi CWU:n osaamisesta. Tuolloin he nimittäin kehittivät Osmon kanssa ATK-luokkaan kiinteän Internet-yhteyden, jota seiskaluokkalaisetkin saivat vapaasti mennä ruokavälituntisin käyttämään. Niillä 386sx-nuhapumpuillahan ei mitään graafisia WWW-selaimia käytetty, mutta irkkaaminen onnistui kyllä, ja IRC oli oikeastaan minulle vielä järisyttävämpi kokemus kuin MBnet oli ollut. Se nimittäin paljasti, että Internet ei ollut mikään yliarvostettu "purkki" muiden joukossa, vaan jotain paljon valtaisampaa.

Orastava kunnioituksemme CWU:ta kohtaan kuitenkin loppui jo marraskuussa, kun he järjestivät yläasteella sen Generator'96-"demopartyn". Mehän menimme sinne koneinemme pääasiassa siksi, että siellä oli mahdollisuus sekä pelata lähiverkossa Quakea että käyttää kiinteää Internettiä omilla koneilla. Partyt menivät kuitenkin pilalle, kun jotkut demosceneläiset veivät Henkan Pentiumin ja pudottivat sen katolta maahan (ja Internet-antenninkin vielä samalla), ja pian tämän jälkeen tuli vielä rehtorimme Aarne keskeyttämään tapahtuman "humalaisen sikailun" vuoksi. Partyjen jälken Henkka julisti suureen ääneen, että jos joku haluaa pysyä hänen kaverinaan, niin hänen ei saa olla missään tekemisissä "scenepeelojen" tai ylipäätään minkään "scenepeeloilun" kanssa.

Kaikesta tästä huolimatta Generaattorit olivat inspiroineet meitä yhteen asiaan, nimittäin Quaken pelaamiseen lähiverkossa. Kokoonnuimme yleensä Perklunttien luona koneinemme. Perustimme "klaanin", jolla oli aluksi sama nimi kuin IRC-kanavallamme, eli Lietelanta, mutta jonka nimeksi vaihtui myöhemmin CLAN ZERO.

Alkuvuodesta 1997 alkoi "lanpartyillamme" käydä myös CWU:n DaRK FuCKeR eli Kassu, joka oli kai tuolloin erotettu CWU:sta nimenomaan Quaken takia. Aluksi pilkkasimme ja kiusasimme Kassua, koska hänen koneensa oli vieläkin jokin 486-nuhapumppu, mutta sen jälkeen, kun hän oli yksinään torjunut useamman CWU:laisen "maagisen hyökkäyksen", aloimme kunnioittaa häntä hieman enemmän.

Olen todella kiitollinen Kassulle siitä, mitä hän teki maailmankatsomukseni kehitykselle tuolloin. Aloin tosissani kiinnostua okkultismista, ja koska Henkkakin halusi oppia taikomaan, oli se täysin sallittu kiinnostuskohde eikä mitään scene- tai roolipeli"peeloilua". Siinä sivussa Kassun onnistui antaa Jounille myös innostuksenpoikanen grafiikan ja musiikin tekemistä kohtaan. Jouni toki harrasteli tätä enimmäkseen salassa Henkalta, olihan se "scenepeeloilua".

Kassu oli kertonut, että CWU oli käyttänyt taitojensa kehittämiseen Amiga-softaa nimeltä MindBuilder, ja kertoi myös Jyrin sanoneen, ettei vastaavaa softaa edes pystyisi tekemään PC:lle, ja Amiga olisi tästä syystä "okkulttisesti relevantimpi" kuin PC. Henkka tietenkin tulistui tästä "nuhapumppupeelojen propagandasta" ja halusi todistaa sen vääräksi, ja hän onnistuikin sitten löytämään netistä muutaman vastaavantyyppisen softan, joita kokeilimme. Kassukin testasi niitä ja antoi osalle hyväksyntänsä. Ja kyllähän ne ainakin jotenkin toimivat: aloimme jopa ennen Quake-matseja suorittaa tietyt harjoitukset, koska huomasimme, että ne paransivat pelaamistamme.

Kesällä oli sitten Oulussa Abductionit, joita mainostettiin meille suurena "Quake-turnauksena", ja isä-Perkluntti oikein auliisti kuskasi meidät sinne. "Abdut" olivat kuitenkin edelleen virallisesti demopartyt, joten siellä oli compoja. Vasta intro- ja demokompojen aikoihin Henkka tajusi, että compot ovat nimenomaan "scenepeeloilun" ydintä, mutta hän ei pystynyt enää estämään meitä katsomasta niitä.

Elokuussa oli puolestaan Assyt, ja Henkka oli jo päättänyt CLAN ZEROn puolesta, että jokainen, joka katsoo compoja tai muuten osallistuu mihinkään "scenepeeloiluun" lentää ulos klaanista. Meille alkoi olla tuolloin klaanienvälinen kilpailu jo melkoisen tärkeää, joten CLAN ZEROn piti pysyä yhdessä ja yhtenäisenä, joten suostuimme Henkan vaatimukseen. Jouni osallistui silti tästä huolimatta salanimellä musa- ja graffacompoihin. Ei kyllä päässyt edes screenille, ja muutenkin kuulin koko tempauksesta vasta paljon myöhemmin (ja Henkka vasta kauan sen jälkeen).

Elokuussa myös loppui kesäloma ja alkoi kasiluokka. CWU:laiset olivat jo muuttaneet pois, samoin kuin Jyrin pikkuveli Vihtori, ja Mikaelkin oli muuttanut Helsinkiin ja aloittanut siellä lukion. Vaikka CLAN ZEROssa olikin koulun alkaessa enää kolme jäsentä, niin pystyimme kilpailijoiden puuttuessa julistautumaan koko Lieteveden "ATK-mestareiksi" ja lesoilemaan sillä joka välissä: meillä oli parhaat myllyt ja paras asenne ja me osattiin kaikki.

Ylimielisyytemme aiheutti kuitenkin vastareaktion, kun osa kasiluokkalaisista perusti oman kilpailevan "klaanin" nimeltä SKO. Se ei kai alkujaan ollut edes lyhenne mistään eikä edes ollut oikeasti mikään klaani. Porukka vain matki meitä, kun olimme aina mainostaneet olevamme CZ-nimisessä klaanissa.

Aika pian selvisi kuitenkin, että tietotekniikka ei olisi sellainen asia, jossa CZ ja SKO pystyisivät mitenkään kilpailemaan keskenään, atk-mittatikkumme olivat jälleen kerran täysin erilaiset. Sen sijaan yhteinen mittatikku löytyi okkultismista. SKO:laiset keksivätkin myöhemmin, että heidän nimensä tarkoittaisi "Savon Kovimmat Okkultistit" (ja myöhemmin peräti "Suomen Kovimmat Okkultistit").

SKO:n jäsenet olivat toki meille tuttuja jo ala-asteelta, vääräpääläisetkin olivat siirtyneet kirkonkylän kouluun jo tokaluokalla. Useimmilla SKO:laisilla oli myöskin kotona jonkinlainen tietokone, mutta se oli yleensä jokin "nuhapumppu", ja monellekaan se ei ollut koko elämän ykköskiinnostus toisin kuin meille.

Alkuperäisen idean SKO:n perustamisesta sai käsittääkseni Jauhiaisen Jani Vääräpäältä. Hänen molemmat isoveljensä olivat olleet aktiivisesti mukana "scenepeeloilussa", mutta häntä itseään ei tämä juuri ollut kiinnostanut, vaikka hän tekikin koneellaan paljon muutakin kuin pelasi. Erikoista oli, että Janin kone oli nimenomaan hänen isoveljiensä vanha Amiga 1200, eikä hän halunnut hankkia PC:tä sen tilalle eikä ollut muutenkaan kiinnostunut PC-intoilijoiden välituntikeskusteluista. Hän oli siis Henkan silmissä "ultimaattinen nuhapumppupeelo". Mutta se ei Jania haitannut. Hänen viiteryhmässään tärkeitä juttuja olivat roolipelit, musiikki, sarjakuvat ja sensellaiset, ja tietokoneet olivat aika sivuosassa. Janin paras kaveri oli Lauri, sellainen kirkonkyläläinen goottipoika joka oli värjännyt tukkansa punaiseksi, ja jolla ei käsittääkseni edes ollut minkäänlaista tietokonetta kotona.

SKO:n ATK-orientoitunein jäsen oli Heke, jonka isä kait oli ollut koulussa samaan aikaan Osmon kanssa ja myös samoissa radioamatööripiireissä. Heke oli ollut luokkamme "musta lammas", koska hänen perheeseensä ei koskaan hankittu yhtäkään pelikonsolia, mutta jotain vanhoja PC:itä ja muita ammattilaiskoneita heillä oli ollut 80-luvulta asti. Heke oli perinyt isänsä kolvaajanlahjat ja oli harrastanut vanhan 286-romunsa ylikellotusta jo kauan ennen kuin kukaan edes tiesi koko ylikellotus-termiä.

SKO:n liepeillä pyöri myös Mikko, joka oli sellainen metallia kuunteleva jääkiekkofani, jolla oli myös jokin nuhapumppuluokan PC. Jani ja Lauri pitivät häntä kait aika junttina, mutta hän oli silti aina mukana heidän roolipelisessioissaan.

Viimeistään ysiluokalla oli SKO-porukoissa mukana myös Koljosen Venla Vääräpäältä. Hän oli aika totaalinen misantrooppi, jota suurin osa muista oppilaista suorastaan pelkäsi etenkin johtuen suvun noitamaineesta, ja hän oli myös gootimpi kuin tuhat Lauria yhteensä. Lauri oli kuitenkin onnistunut vuosien mittaan vähitellen lähestymään häntä, ja ysiluokalla oli vihdoinkin saatu jäätä rikottua reiäksi asti. En kuitenkaan tiedä, seurustelivatko Venla ja Lauri varsinaisesti koskaan.

Lähes ainoa oppilas, jolle Venla ylipäätään puhui mitään ennen ysiluokkaa oli Emma, joka muistutti pukeutumiseltaan ja muulta olemukseltaan lähinnä vanhan ajan maalaismummoa, ja joka oli kehittänyt hyvin vahvan vihan kaikkea "nykyajan hapatusta" kohtaan. Emma luonnollisestikaan piti myös SKO:ta tällaisena hapatuksena eikä ollut missään tekemisissä sen kanssa.

Lappalaisen Jaakko Vääräpäältä oli PC-intoilija, joka hengaili sekä CZ:n että SKO:n piireissä ja jotenkin oudoksui koko vastakkainasettelua eikä valinnut siinä puolta. Jaakko oli ollut vielä fanaattisempi MBnet-käyttäjä kuin minä, ja hän ylipäätään innostui kaikista sellaisista asioista, jotka olivat niin valtavirtaisia, että MikroBitti-lehtikin oli kertonut niistä. Koneen päivittäminen, Windowsin virittely, kotisivujen tekeminen, matopelien ohjelmointi DJGPP:llä, ja välillä vähän pelaaminenkin. Okkultismi tai roolipelit eivät häntä kuitenkaan kiinnostaneet lainkaan, "scenepeeloilusta" puhumattakaan.

Ja sitten luokallamme oli vielä Raunon poika Timo, joka oli perinyt isänsä kovaäänisyyden ja autoritäärisyyden. Hän oli myös CZ:ssä jäsenenä ysiluokkaan asti. Vaikka hän olikin äärimmäisen rasittava, hänellä oli kuitenkin hyvä kone, hän pelasi Quakea, ja hän oli kova pitämään ääntä CZ:n puolesta SKO:ta vastaan. Ysiluokan keväällä hän kuitenkin täytti 16, ja heti samana päivänä loppui CZ-jäsenyys ja kaikki pelaaminen kuin seinään, ja hänestä tuli pelkkä rasittava tärkeilijä ja huutelija. 16-vuotiaalle oli hänen mielestään kuulemma sopivaa keskittyä enää pelkkiin aikuisten ATK-asioihin, eli tekstinkäsittelyyn ja taulukkolaskentaan.

Loput luokkalaisemme olivatkin sitten jotain epämääräisiä koviksia ja heppatyttöjä ja geneerisiä maalaisjuntteja, joita ei varmaankaan kannata tässä yhteydessä mainita ollenkaan.

Se oli kyllä merkillistä aikaa. "Okkultistisota" alkoi siitä, kun olimme juuri saaneet viikonlopun lanien aikaan harjoiteltua salamaloitsut kuntoon, ja päätimme sitten yllätyshyökätä niillä SKO-seuruetta vastaan. Toistimme tämän useampana päivänä, ja pilkkasimme aina hyökkäyksen jälkeen SKO:ta siitä, että heidän loitsimisensa perustuu pelkkään kynään ja paperiin, kun meillä oli kunnon PC-magiat. Tämä tuli SKO:lle täysin puskista, koska he eivät mitenkään pystyneet aavistamaan meidän osaavan taikoa, mutta hekin alkoivat sitten aktiivisesti kehittää omia taitojaan.

Kasiluokan mittaan meille alkoi olla myös yhä tärkeämpää pelata Quakea Internetissä, mutta tällöin huomasimme, että nettiyhteys vaikutti suoritukseen aivan huomattavasti. Lietevedellä ei edes saanut hankittua kovin hyvää nettiyhteyttä, edes ISDN:ää. Se CWUnet-mikroaaltolinkki olisi varmaan ollut riittävän hyvä ainakin antennin ääreltä käytettynä ilman niitä purkkareitityksiä, mutta jo vastaavan härvelin rakentamisen miettiminen olisi Henkan mielestä ollut "scenepeeloilua". Sen sijaan rupesimme nettipelissä pärjätäksemme kehittämään erilaisia cheattaustapoja. Etenkin minulle tämä oli oikein sydämenasia. Quakesta ei ollut vielä sorsat jaossa tuolloin, joten piti opetella käyttämään SoftICEä ja lukemaan ja kirjoittamaan assykoodia.

Ysiluokalla SKO sai sitten yliotteen CZ:sta sen myötä, kun Venla oli mukana tarjoamassa heille omaa noitaosaamistaan, ja meidän piti alkaa tosissamme kehittää uutta magiaa sen vastineeksi. Olimme kuulleet SKO:laisten puhuvan jotain kärpässienistä, ja päätimme sitten syyslomalla kokeilla niitä. Kokeilun seurauksena Metsäpukki ilmestyi meille ja kertoi meidän olevan osa sitä Lieteveden tietäjäjatkumoa, josta Kassu aina joskus puhui. Samoihin aikoihin SKO:takin olivat alkaneet kiinnostaa esim. entrainment-softat paljon enemmän. Olikohan Metsäpukki sitten ilmestynyt heillekin ja kertonut että tietokoneet ovat tarpeellisia nykymagiassa ja paras siis opetella ne?

Syksy oli erityisen aktiivista aikaa okkulttisesti, kun molemmin puolin opittiin jatkuvasti uusia temppuja. Kevääseen mennessä SKO alkoi kuitenkin olla niin ylivoimainen, että aloimme vähitellen kyllästyä koko leikkiin. Henkka kuitenkin vaati, että CZ jatkaa "sotaa" loppuun asti, vaikka "viimeiseen mieheen".

Kesälomalla Henkkaa ei enää näkynyt, hän oli jo muuttanut Helsinkiin. Päätimme sitten Henkasta riippumatta ilmoittaa SKO:laisille, että meitä ei enää kiinnosta "okkultistisota", koska Henkan puuttuessa meitä oli enää kaksi viittä vastaan. SKO:laisille tämä sopi hyvin, ja itse asiassa koko SKO käytännössä hajosi kesän jälkeen, koska Venla ja Lauri muuttivat Lapinlahdelle. Ja SKO:han oli muutenkin perustettu pelkkänä vastareaktiona CZ:lle, joten kun ei ollut enää mitän uhkaa mitä vastustaa, niin SKO:n olemassaolollekaan ei ollut enää syytä. Kerroimme Henkalle tarinan siinä muodossa, että CZ oli tuhonnut SKO:n lopullisesti, ja hän oli tyytyväinen.

Syksyllä alkoikin sitten minulla ja Jounilla lukio Pielavedellä. Kävimme siellä Lietevedeltä käsin, olimmehan nyt Pielaveden kanssa jo visusti samaa kuntaa ja bussitkin kulkivat.

Aiemminmainituista lieteveteläisistä myös Heke, Timo, Jaakko ja Jani tulivat samaan lukioon. Emme olleet lukiossa enää millään tavoin eri porukkaa, SKO:ta ei mainittu enää koskaan, ja CLAN ZEROkin mainittiin nimeltä vain joissakin pelaamiseen liittyvissä yhteyksissä. Koimme olevamme ensisijaisesti ihan vain lieteveteläisiä, ja pääasialliset vastustajamme olivat pielaveteläiset. Ei enää klaanisotaa vaan heimosota.

Aloimme kuitenkin järjestää CZ-miittejä. Syynä oli oikeastaan vain se, että Henkka halusi nähdä meitä lomien aikaan samalla kun vieraili Lietevedellä vanhempiensa luona. Näihin miitteihin osallistuivat välillä myös Jaakko ja Heke, joskus Janikin, vaikka he eivät edes pelanneet Quakea.

Eräs toistuva puheenaihe oli se, että emme olleet ehtineet ysillä ollessamme valita seiskaluokkalaisista itsellemme työnjatkajia. Metsäpukki oli käsittääkseni velvoittanut sekä CZ:n että SKO:n tähän. Tuumasimme, että ehkä meidän pitäisi ruveta pitämään Lieteveden yläasteella ATK-kerhoa, jotta löytäisimme sopivat jatkajat. Rauno toki vastusti ajatusta, mutta Aarne ja Arto olivat myötämielisiä, ja niinpä pääsimme kohtaamaan uusia yläasteelaisia ja arvioimaan heidän tietäjäkelpoisuuttaan.

Yläasteelaiset olivat nyt vähän erilaisia kuin omana aikanamme. Siinä missä CWU:laiset olivat kasvaneet kotimikrokulttuuriin ja CZ:läiset konsoleihin ja PC:hen, meitä nuoremmille alkoi Internet ja etenkin WWW olla tietokoneiden käytössä pääasia, ja kaikki kiinnostava liittyi siihen. Meidän oli vaikea saada heidät innostumaan mistään gruupeista tai klaaneista tai ilman Internet-yhteyttä tapahtuvasta tietokone-elvistelystä. Saimme kuitenkin vähitellen kädestä pitäen suostuteltua heidät perustamaan jonkinlaisen gruupin/klaanin, joka sai nimekseen SNS.

Elokuun lopulla 2000, kun olimme juuri aloittaneet lukion kakkosluokan, meillä oli Lietevedellä CZ-viikonloppumiitti. Sää oli sen verran nätti, että istuskelimme ison osan ajasta kirkkopuistossa emmekä edes menneet pelaamaan tai mitään ennen kuin ukkospilvet alkoivat lähestyä uhkaavalla nopeudella. Juuri puistosta lähdettyämme oli salama osunut kirkkoon juuri kriittiseen kohtaan, ja kirkko oli syttynyt ilmiroihuun hyvin äkkiä. Palokunnan tulo Pielavedeltä kesti juuri niin kauan, ettei rakennus ollut enää pelastettavissa.

Koska meidän miittiporukasta oli ollut silminnäkijähavaintoja juuri ennen paloa, niin meitä alettiin tietenkin syyttää siitä. Olimme sellaisia kirkonpolttaja-saatananpalvojia, ja minäkin jouduin useamman kerran poliisin kuulusteltavaksi. Meillähän oli saatananpalvojamaine jo yläasteaikoinamme okkultismiharrastuksemme vuoksi, mutta tämän tapahtuman jälkeen kukaan opettaja ei enää luottanut meihin, ja ATK-kerhokin lakkautettiin. Edes se ei auttanut mitään, että meidät todettiin lopulta pitkien tutkimusten jälkeen syyttömiksi. Maineemme oli mennyt Lieteveden aikuisten silmissä lopullisesti.

SNS oli kuitenkin pysynyt pystyssä kaikesta kohusta ja ATK-kerhon lakkauttamisesta huolimatta, ja se jatkoi ATK-pätemistään Lieteveden yläasteella. Varmaankin jossain vaiheessa hekin tekisivät sitten tuttavuutta kärpässieniin ja Metsäpukkiin, ja heidän asiansa etenisivät sen jälkeen omalla painollaan. Velvollisuutemme Lietevettä kohtaan oli siis suoritettu, ja voisimme taas keskittyä muihin asioihin, esim. isoihin LAN-partyihin. Viime vuosituhannella isommat pelaajatapaamiset olivat yleensä tapahtuneet demoscenepartyjen yhteydessä, mutta 2000-luvun alkuvuosina tälle ei ollut enää tarvetta, koska pelaajat olivat ruvenneet järjestämän omiaan, esim. Vectoramat Oulussa.

Abivuonna aloimme törmätä näissä tapahtumissa myös Kassuun, jolla oli kovasti kiinnostusta liittyä takaisin CZ:aan. Henkkaa ei näkynyt varsinkaan missään Oulun tapahtumissa, joten Kassu sai puhuttua meille avoimemmin demoscenestä ja sai meidät jopa kiinnostumaan ajatuksesta tehdä demo Assyille. Emme kuitenkaan lopulta saaneet mitään aikaiseksi.

Valmistuimme ylioppilaiksi, ja syksyllä 2002 sekä minä että Jouni muutimme Kuopioon. Kassukin asui nyt Kuopiossa, joten häntä alkoi näkyä säännöllisesti meidän kotilaneissa (tai siis solukämppälaneissa). Näihin aikoihin törmäsin myös Jyriin pitkästä aikaa, sillä hän opiskeli yliopistolla TKT:tä kolmatta vuotta kun itse aloitin ensimmäistäni.

En ehtinyt kovin monta kuukautta hengailla Jyrin kanssa ennen kuin hän muutti Helsinkiin johonkin anarkistien valtaamaan taloon, mutta ainakin hän antoi minulle kipinän tutkia syvällisemmin sitä, kuinka metafysiikka, magia ja komputaatio liittyvät yhteen.

Kassu tuntui alusta asti jotenkin masentuneelta. Hän oli jäänyt keväällä työttömäksi ja käytti nyt aikaansa enimmäkseen vain pelaamiseen. Jyriäkään hän ei tavannut kovin usein, mutta meidän lanitteluissa hän sai välillä vielä ilonkin irti elämästään. Jyri ehdotti, että joisimme joskus laneillamme Jussin "terapiakiljua", jotta Kassu saisi murheensa purettua meille, mutta se ei sitten toteutunut. Veikkaan, että Liisa oli sanonut Jussille, ettei "terapiakilju" ole ollenkaan hyvä idea, vaan Kassun pitäisi mennä ihan ammattiauttajan puheille. Mutta eipä hän sellaiseen olisi suostunut, hän halusi vain pelata eikä käsitellä mitään.

Parhaimmillaan Kassu oli tosi hauska ja leppoisa tyyppi, jolta myös opimme paljon, mutta nämä hauskat ja leppoisat hetket harvenivat kuukausien mittaan. Välillä hän tuli laneille täynnä syvää ahdistusta, ja yhä useammin hän jätti ne kokonaan väliin. Ja loppuvuodesta 2004 kukaan meistä ei enää saanut häneen mitään yhteyttä, häntä ei näkynyt ircissä eikä hän vastannut puhelimeen.

Puhuimme asiasta Jussin ja Liisan kanssa. Jussi kertoi kuulleensa Kassun vanhemmilta, etteivät edes he saa häneen enää mitään kontaktia. Liisan mukaan kaikki mahdolliset viralliset keinot oli jo kokeiltu läpi, ja aloimme pohtia epävirallisia vaihtoehtoja. Osaisiko kenties joku yksityisetsivä auttaa, tai saisimmeko palkattua jonkun "seuralaispalvelun neidin" viettelemään hänet vaikka ruokakaupassa? Kai hänen on pakko ainakin joskus käydä ostamassa ruokaa. Voisimme ehkä jopa ottaa hänet väkisin kiinni kauppareissultaan ja kuskata pakkohoitoon. Ja jos eivät mielisairaalassa huolisi, niin voisimme vaikka itse viedä hänet johonkin kellariin ja hoitaa häntä siellä itse vaikka sitten terapiakiljulla. Mutta tämä meni Jussin ja Liisan mielestä jo sen verran laittomuuden puolelle, etteivät he suostuneet siihen.

Meillä oli ikävä Kassun seuraa, joten palasimme aiheeseen Jussin ja Liisan kanssa muutaman viikon välein. Mutta vaikka mitä yritimme ja suunnittelimme, niin mikään ei onnistunut.

Ja alkukesästä 2005 saimmekin sitten suru-uutisen. Kyseessä ei ollut itsemurha, vaan Jyri oli tappanut hänet. Mutta jotenkin olin kaiken perusteella täysin varma, että Kassu oli lähtenyt omasta tahdostaan, ja Jyri oli korkeintaan auttanut häntä siinä. Yritin kertoa tätä teoriaani Jussille, mutta hän tyrmäsi sen heti paikalla. Kassu ei ikinä pyytäisi sellaista itselleen, ja tämä oli ihan puhtaasti Jyrin syytä koko kuolema. Mutta olisiko Jyrikään noin vaan pystynyt tekemään sellaista Kassulle? Jokin tässä selityksessä mättää pahasti, ja aion vielä selvittää totuuden.

Kassun hautajaisissa emme kuitenkaan spekuloineet mitään, vaan vain surimme ja muistelimme. Ja samalla ne muuttivat jotain CWU:n ja CZ:n välisessä suhteessa: edes Meka ei enää äksyillyt meille lainkaan, eikä Henkka ole enää kertaakaan puhunut "scenepeeloista". CWU ei vielä tuolloin päästänyt meitä Jussin häihin tai varsinkaan niitä edeltäneeseen ryyppymiittiin, mutta seuraavan kesän CWU-miittiin jo pääsimme. Tunnuimme jopa kuuluvamme porukkaan paremmin kuin monet muut, olimmehan sentään olleet CWU:laisten tuttuja jo yli kymmenen vuotta, toisin kuin jotkut Hillmob- ja Coodipulcca-junnut.

Niin se taitaa olla, että mitä enemmän aikaa kuluu, niin sitä vähemmän merkitystä on pienillä syntymävuosieroilla. Yläasteella tuntui, että sukupolvienvälinen kuilu meidän ja CWU:n välillä oli täysin ylitsepääsemätön, mutta nyt erot ovat aivan mitättömät. Meillä oli erilaiset pelikoneet lapsina, koska kahdella aikuisella miehellä oli ollut erilaiset mielipiteet, mutta mitä väliä isossa kuvassa. CWU:kin oli löytänyt heti peruskoulun jälkeen "ikuisen yhteyden" COP:n ja CGK:n kanssa "PC-lameriudestaan" huolimatta, niin että ehkä oli aikakin heidän löytää sellainen myös meidän "Quake-lamerien" kanssa.

Yläasteaikainen rehtorimme Aarne oli kuollut kesällä 2006, ennen kuin oli päässyt edes eläkkeelle. Yläaste oli ollut lopettamisuhan alla jo pitkän aikaa, ja Aarne oli monta kertaa sanonut, että niin kauan kuin hänessä henki pihisee, niin yläastekin pysyy elossa. No, sitten Aarne kuolikin, ja Pielaveden valtuusto päätti lakkauttaa yläasteen samantien. Asialla olivat jotkut hihhulit jotka olivat vastustanee koulua siitä vuoden 2000 kirkkopalosta asti. Jos se SNS:n aloittama Lieteveden IT-kerho oli ollut tuolloin vielä toiminnassa, niin siinäpä loppui sitten sekin samalla.

Viime CWU-miitissä jo vähän pohdittiin (ja syksymmällä Tampereen Tiedostus-miitissä pähkäilin Sampan ja Kakkosjyrin kanssa vielä vähän lisää), että onkohan Lieteveden tietäjäjatkumo nyt oikeasti katkennut yläasteen lakkauttamisen myötä, ja pitäisikö instituutio laittaa pystyyn jossain muussa muodossa. Pitäisikö "Vanhakoulu" perustaa uudestaan vai jopa palata sitä edeltäneeseen aikaan?

Kirjoitan näitä viimeisiä rivejä marraskuussa 2007, pari viikkoa Pielaveden kouluammuskelun jälkeen. Ensimmäinen reaktioni uutiseen oli huoli siitä, että tapahtuikohan se juuri siellä yläasteella, jonne Aarnen oppilaat siirrettiin, mutta sehän olikin sitten meidän vanhassa lukiossa, mikä aiheutti jo ihan kunnon shokin. Jotain tuollaistahan olisi voinut ihan hyvin tapahtua jo meidän lukioaikaan?

Pertti-Antti Saavinen Pielavedeltä, nimimerkki "CharlesDarwin". Tappoi yhdeksän ihmistä, joista viisi oli oppilaita, ja näistä oppilaista suurin osa oli Lietevedeltä. Olivatko Lieteveden ja Pielaveden ristiriidat kärjistyneet jo niin pahoiksi, että pielavetisten on pitänyt ruveta jo ampumaan lietevetisiä? Pistää myös miettimään kuntaliitoksia ylipäätään, ja mitä tuhoa ne saavatkaan aikaan, kun isomman heimon annetaan alistaa pienempää.

Yksi kuolleista oli Saastamoisen Mikko, Lieteveden pätevämmän atk-opettajan Arton poika, jonka olimme jopa nähneet jollain laneilla joskus. Sen verran pistää vihaksi tämä, että kyllä nyt olisi Lieteveden aika nousta vaatimaan oikeuksiaan ja tuoda ainutlaatuinen historiansa oikein kunnolla valokeilaan. Vaikka melkoisia antisankareitahan koko meidän "tietäjäjatkumo" on ollut, niin kyllä se silti julkisuuden ansaitsee. Toivottavasti saadaan niitä CWU:n muistelutekstejä kohta vihdoinkin nettiin asti!