Internetit ennen Internetiä: Modeemipurkkien nousu ja tuho

Internetit ennen Internetiä:
modeemipurkkien nousu ja tuho

Suomi on ollut nyt 25 vuotta kiinni Internetissä. Tietokoneet ovat kuitenkin viestineet toisilleen jo paljon tätä ennen, ja Internetilläkin meni vuosikausia, ennen kuin se syrjäytti muut verkot.

Koneetkin puhuivat puhelimessa

Sähköisiä tietoverkkoja ruvettiin rakentamaan jo 1800-luvulla, ja eräs niistä levittäytyi myöhemmin lähes joka kotiin. Kyseessä oli tietenkin puhelinverkko. Suomalaiset olivat alusta asti innostuneet verkon rakentamisesta: 1890-luvulla Helsingissä oli jo useita puhelimia sataa asukasta kohden, mikä oli kärkilukuja koko maailmassa.

Puhelinverkko oli houkutteleva ratkaisu myös muun kuin puheen välittämiseen. Uutistoimistojen piti lähettää paljon tekstiä toisilleen nopeasti, ja siihen käytettiin kaukokirjoittimia, eräänlaisia etäohjattavia sähkökirjoituskoneita. Kaukokirjoittimilla oli oma Telex-verkko, mutta puhelinverkko ulottui laajemmalle ja oli usein edullisempi. Kirjoittimen ja puhelinlangan väliin tarvittiin vain modeemi eli modulaattori-demodulaattori, joka muuntaa merkkidataa äänitaajuuksiksi ja takaisin. Ensimmäiset puhelinmodeemit otettiin käyttöön 1940-luvulla, joten alusta asti oli valmiina tekniikka tietokoneiden kytkemiseksi puhelinverkkoon.

Ensimmäinen laaja tietokoneverkko oli vuonna 1958 jenkkiarmeijan käyttöön ottama SAGE (Semi-Automatic Ground Environment). Se käytti yhteydenpitoon enimmäkseen tavallisia puhelinyhteyksiä ja modeemeja. Siviilipuolella varhaisia omaksujia olivat pankit, joiden keskustietokoneet soittelivat toisilleen vaihtaakseen rahaliikennetietoja.

Hyvästit reikäkorttipinoille

Tietokoneet olivat alkuvuosikymmeninään isoja ja kalliita, ja harva pääsi käyttämään niitä henkilökohtaisesti. Käyttäjät suunnittelivat ohjelmat paperilla, lävistivät ne reikäkorteille, toimittivat korttipinot konesaliin eräajettavaksi ja saivat ohjelman tulosteet aikanaan itselleen. Myöhemmin käyttötavat muuttuivat dramaattisesti, kun koneisiin alettiin kytkeä päätteitä. Ositusajossa useammat käyttäjät komensivat samaa keskustietokonetta samanaikaisesti eri päätteiltä ja saivat vasteet liki välittömästi. Päätteet liitettiin usein modeemeilla, joten käyttäjä saattoi olla eri kaupungissa kuin tietokone.

Tietokoneet, päätteet ja modeemit kiinnostivat myös tekniikkaharrastajia, ja monet rakensivat niitä jopa itse. Tekniikkaan paneutunut opiskelija saattoi näin käyttää koulunsa keskuskonetta kotoa käsin. Ennen pitkää sikisi myös ajatus tehdä omasta kotitietokoneesta ”keskuskone”, johon toiset voisivat ottaa yhteyksiä.

Maailman ensimmäisen julkisen harrastaja-BBS:n pystyttivät chicagolaiset Ward Christensen ja Randy Suess helmikuussa 1978. Järjestelmä oli nimeltään yksinkertaisesti CBBS (Computerized Bulletin Board System) ja se toimi Altair-yhteensopivalla koneella. Suomen ensimmäisen vastaavan järjestelmän perusti kesäkuussa 1982 Seppo Uusitupa, ja se oli nimeltään CBBS Helsinki.

 

Purkkien toiminta

BBS-järjestelmiä kutsuttiin Suomessa 1980-luvulla sähköisiksi postilaatikoiksi tai bokseiksi mutta myöhemmin myös kannuiksi ja purkeiksi. Purkkien toimintaa ja viehätystä oli niiden kulta-aikana vaikeaa selostaa maallikoille, mutta nykyisin se onnistuu vertaamalla niitä www-sivustoihin.

Kuvittele sivusto, jolla on keskustelufoorumi. Foorumilla kirjoittelee useita kymmeniä ihmisiä kaikesta mahdollisesta. Foorumin lisäksi sivustolla on alue, josta saa ladattua ohjelmia ja muita tiedostoja ja jonne voi lähettää omia tiedostojaan. Lisäksi omassa osiossaan voi esimerkiksi pelata pelejä muita käyttäjiä vastaan. Sivustolle kirjaudutaan käyttäjätunnuksella ja salasanalla, joiden saamiseksi on vastailtava muutamiin kysymyksiin, lähinnä annettava henkilötietoja.

Tällainen sivusto on helppo käsittää useimmille Internetin käyttäjille. Kuvittele seuraavaksi, että sivustoa pystyy käyttämään vain yksi käyttäjä kerrallaan. Kun sivustolle yrittää päästä, se on todennäköisesti varattu. Se vapautuu ehkä vartin tai tunnin kuluttua. Odotellessa voi yrittää päästä jollekin toiselle sivustolle. Kun jonnekin vihdoin pääsee sisään, on yhteysaikaa käytettävissä rajoitetusti, esimerkiksi puoli tuntia. Lisäksi yhteys maksaa vähintään paikallispuhelumaksun.

Yhteysaika kannattaa käyttää tehokkaasti. Foorumiviestejä tai tiedostolistoja ei kannata jäädä selailemaan, vaan ne on hyvä ladata omalle koneelle tutkittavaksi. Viestien vastaukset kannattaa kirjoittaa omalla koneella erityisellä offline-lukuohjelmalla ja lähettää ne pakettina takaisin sivustolle vaikka seuraavana iltana.

Tietenkään BBS-purkit eivät olleet mitään sivustoja, vaan yhteystapana oli suora, merkkipohjainen pääteyhteys. Mustalle pohjalle ilmestyi verkkaisesti listoja komennoista, joita kirjoittamalla pääsi liikkumaan järjestelmässä alueelta toiselle ja tekemään eri asioita. Purkin palvelinkone sijaitsi useimmiten ylläpitäjänsä, systeemioperaattorin eli SysOpin kotona. Ylläpitäjä seuraili usein käyttäjiensä touhuja ja saattoi tulla välillä chattailemaan kahden kesken. Purkit oli usein sisustettu persoonallisiksi värikkään merkkigrafiikan avulla, ja niihin soittaminen tuntui parhaimmillaan vierailulta omistajansa kotiin.

Isompiakin purkkeja toki oli. Monet olivat aivan oikeissa laitetiloissa, monilinjaisia ja joskus jopa maksullisia. Suomen suurin purkki oli vuosina 1994–2002 toiminut MBnet, jossa oli tilaa yli 500 yhtäaikaiselle käyttäjälle. Tyypillinen purkki toimi kuitenkin harrastajan kotikoneessa. Osa oli auki ympäri vuorokauden, osa vain öisin.

Purkkeihin soittelu ei vielä 1980-luvulla ollut kovin yleistä suomalaisten tietokoneharrastajien keskuudessa. Jopa piraatit vaihtelivat ohjelmakopioitaan aina vuosikymmenen lopulle asti etupäässä postitse, levykkeillä. Osasyynä oli varmasti se, että modeemin käyttöönotto oli tsaarinaikaisen lennätinlain vuoksi pitkään harrastajille melko kallista.

BBS-tyylistä viestintää haluttiin markkinoida myös massoille: teksti-tv:n serkkuna 1970-luvun lopulla syntyneen videotexin piti mahdollistaa joka kodin tietoverkkoyhteydet helppokäyttöisten päätelaitteiden avulla. Suomalaisia videotex-palveluja olivat Telesampo ja Infotel, joita käytettiin etenkin pankkiyhteyksiin. Järjestelmä löi kuitenkin kunnolla läpi vain Ranskassa, jonka Minitel-palvelulla oli parhaimmillaan miljoonia käyttäjiä.

Isot koneet ja yliopistot

Samaan aikaan, kun harrastajat rakensivat ensimmäisiä modeemiboksejaan, keskuskoneiden maailmassa rakennettiin jo pakettiverkkoja kiinteiden yhteyksien varaan. Yhdysvaltalaiset olivat vuodesta 1969 lähtien rakentaneet Arpanetiä, johon kuului puolustushallinnon ja yliopistojen koneita. Euroopassa vastaava verkko oli ranskalaisten Cyclades, ja hahmoteltiinpa Suomeenkin samantapaista yliopistoverkkoa jo vuonna 1974.

Kiinteät linjat olivat fyysisesti samanlaisia kuparijohtoja kuin puhelinlangatkin, mutta ne oli kokonaisuudessaan varattu kahden pisteen yhdistämiseen. Asiakas maksoi linjasta kiinteää vuokraa ja sai sen koko kapasiteetin omaan käyttöönsä. Arpanetin linjoilla siirrettiin dataa aluksi 50 kilobitin sekuntinopeudella – parikymmentä kertaa nopeammin, kuin mihin tavallisella puhelinmodeemilla pääsi.

Pakettiverkon ideana on, että verkkoon kytketyt koneet lähettävät linjalle datapaketteja, joihin kuuluu vastaanottavan koneen osoite. Koneet myös kuuntelevat linjaa jatkuvasti ja ottavat talteen itselleen osoitetut paketit. Linjojen risteyksissä on reitittimiä, jotka ohjaavat paketteja osoitteen mukaan eteenpäin. Arpanet käytti aluksi NCP-nimistä paketointikäytäntöä mutta vaihtoi vuonna 1983 Internet-protokollaan eli IP:hen. Samalla armeijan koneet erkanivat omaksi verkokseen, ja jäljelle jäänyttä osaa alettiin kutsua nimellä Internet.

Suomessa Internet-tyyppinen viestintä alkoi kuitenkin täysin modeemivetoisilla verkoilla. Yliopistoilla oli 1980-luvun alussa Unix-koneita, jotka tukivat käyttäjien välistä sähköpostia (mail) ja julkisia keskustelualueita (news). Unixissa oli ohjelma nimeltä Unix to Unix Copy (UUCP), jonka avulla Unix-koneet pystyivät siirtämään keskusteluja toisilleen modeemiyhteyksien yli. Postisäkkejä vaihdettiin yleensä vain kerran pari päivässä, joten laajemmissa UUCP-verkoissa viestit matkasivat päivätolkulla. Suomen verkko yhdistettiin kansainväliseen UUCP-verkkoon vuonna 1983. BBS-maailmassa myöhemmin yleistynyt Fidonet perustui myös viestipakettien vaihtamiseen.

Pakettiverkot tulivat Suomeen vuonna 1983, kun Posti- ja telelaitos alkoi tarjota Datapak-nimistä X.25-verkkoa. Laskutus perustui siirretyn datan määrään. Verkkoa käyttivät aluksi etenkin pankit, mutta myös samana vuonna alulle pantu Suomen yliopistojen Funet-verkko päätti ottaa sen käyttöönsä. Funet siirtyi kuitenkin joidenkin vuosien päästä kiinteisiin 64 kilobitin vuokralinjoihin, kun runsas sähköpostiliikenne aiheutti sille satojentuhansien markkojen laskuja.

Yliopistoissa oli monien eri valmistajien koneita, joilla oli kaikilla eri verkkotekniikat, ja Funetissa liikkui kaikkien paketteja sekaisin. Decnetissä oli vain VAXeja ja muita Digitalin koneita. EARN oli IBM:n perustama ja sponsoroima eurooppalaisten yliopistojen verkko, jonka hienouksia olivat postituslistat ja RELAY-pikaviestit. Unix-koneet puhuivat vain IP:tä, mutta VMS-koneet puhuivat kaikkia protokollia. Ainoa kiinteä ulkomaanyhteys oli EARNin kautta, joten kansainväliset Unix-sähköpostit ja -nyyssit jouduttiin vielä vuonna 1987 siirtämään modeemeilla. Tästä päästiin eroon seuraavana vuonna, kun Pohjoismaiden yliopistoverkot yhdistettiin 64 kilobitin linjoilla Nordunet-verkoksi.

Nordunet yhdistyi Internetiin marraskuussa 1988, kun Tukholman ja Princetonin välille avattiin 56 kilobitin satelliittiyhteys. Yhdysvallat oli kuitenkin varuillaan Suomen suhteen, olihan se aivan Neuvostoliiton kupeessa. Vielä saman vuoden puolella Pohjoismaiden Internet-yhteys pistettiin poikki viikoksi, kun joku innokas suomalaisopiskelija oli kolkutellut jenkkiarmeijan koneita.

Internet syrjäytti vähitellen muut protokollat yliopistoverkossa. Nykyään harva tunnistaa esimerkiksi EARNia nimeltä, vaikka se oli monen vuoden ajan suosituin tietoverkko Euroopan yliopistoissa.

Maailmojen kilpajuoksu

Purkit olivat vielä 1990-luvun alussa selvästi eri maailmassa kuin pakettiverkot. Useimpien BBS-käyttäjien käsitys Internetistä olikin melko epämääräinen. Joillakin purkeilla oli kuitenkin jonkinlainen yhteys Internetin puolelle esimerkiksi UUCP-verkon kautta, ja olipa Suomessa jo pari kiinteästi nettiin kytkettyä BBS:ää yliopistojen tiloissa.

Monet harrastajat ottivat ensimmäiset Internet-yhteytensä noin vuonna 1993. Tällöin Suomeen ilmestyi lukuisia nuorisonkin saavutettavissa olevia palveluntarjoajia. Useat näistä olivat itsekin purkkeja, joiden kiinteä Internet-linja kustannettiin käyttäjien maksamilla muutaman kymmenen markan kuukausimaksuilla. Käyttöliittymät olivat edelleen merkkipohjaisia, käyttöajat rajoitettuja ja linjat tuuttasivat usein varattua.

Useimmille Internetin palveluille oli tuttu vastine BBS-maailmassa. Sähköposti vastasi yksityisviestejä, nyyssit julkisia viestejä ja IRC monilinjaisten purkkien chatteja. Mittakaava oli kuitenkin aivan toinen. Vilkkaita keskustelualueita oli tuhansia, ja niitä saattoi löytää hyvin kapeille ja erikoisille aihepiireille. Chateissa ja MUD-peleissä oli käsittämätön määrä samanaikaisia käyttäjiä kymmenistä eri maista, eivätkä valtioiden rajat tuntuneet missään. Olo oli kuin maalaiskylän kasvatilla suurkaupungin keskellä.

Modeemit yleistyivät 1990-luvulla, mikä näkyi sekä BBS- että Internet-käytön kasvuna. Monet käyttivät ahkerasti molempia, mutta eri tarkoituksiin. Purkit koettiin selkeinä ja tiiviinä pienyhteisöinä, joissa samanhenkiset ihmiset jutustelivat kaikesta mahdollisesta keskenään. Paikallispuhelualueiden rajat synnyttivät kuhunkin maakuntaan oman purkkiskenen, jonka jäsenet tapasivat tosiaan myös elävässä elämässä. Internet oli kasvottomampi, kaoottisempi ja joka suuntaan rajaton ”tiedon valtameri”, josta haettiin erityisaiheisiin liittyviä tiedostoja, keskusteluja ja asiantuntemusta.

Vuosikymmenen jälkipuoliskolla netti alkoi syödä BBS-maailmaa. Alkuvuodesta 1996 oli Suomessa julkisia 24H-purkkeja vielä yli 500, mutta vuonna 2000 enää joitakin kymmeniä. Kiinteät laajakaistayhteydet saivat monet ahkerat käyttäjät luopumaan lankapuhelinliittymistään ja siten myös purkeista. Uskollisimmat BBS-intoilijat lähtivät vasta pakon edessä, eikä siirtymä ollut helppo.

Monet purkkiyhteisöt hajosivat kokonaan, koska netin puolelta ei löytynyt sopivaa kokoontumispaikkaa. Sitkeimmät systeemioperaattorit siirsivät purkkinsa Internetin puolelle joko sellaisinaan tai nettifoorumeiksi muutettuina, mutta harva menestyi enää tämän jälkeen. Parhaiten koossa pysyivät ne yhteisöt, jotka vaihtoivat purkit IRC-kanaviin. IRC oli toki olemukseltaan hyvin erilainen, mutta se onnistui vangitsemaan purkeille ominaisen tiiviin yhteisöllisyyden paremmin kuin esimerkiksi foorumit tai nyyssiryhmät.

Ikuisen syyskuun loppua odotellessa

Internet on Suomessa olonsa aikana kasvanut osaajaeliitin salaseurasta koko kansan perusoikeudeksi. Tutkijoiden, opiskelijoiden ja tietokoneihmisten perässä seurasivat vähitellen kaikki väestökerrokset. Koukuttava nettiyhteisöllisyys tuli Pihtiputaan mummollekin tutuksi viimeistään Facebookin myötä.

Internet on muuttunut vuosien mittaan, välillä jopa parempaan suuntaan. Äänensä kuuluviin saaminen on nykyisin helppoa myös teknisesti tumpelommille, ja kiinnostavan sisällön löytäminen kohinan keskeltä on vaivattomampaa. Muutos pakottaa kuitenkin myös luopumaan: kun suositun nettipalvelun kukoistus loppuu ja käyttäjät siirtyvät toisaalle, ei samanlainen yhteisöllisyys enää toistu. Uudesta palvelusta puuttuu aina jokin ratkaiseva ominaispiirre, eivätkä monet sopeudu uuteen. Yhteisöt hajoavat, ja monet jäävät kaipaamaan entistä.

Ensi vuosikymmenellä Facebook on jo vaihtunut johonkin aivan muuhun. Viimeistään siinä vaiheessa suuretkin kansanjoukot ovat alkaneet ymmärtää Internetin historiallisuutta – sitä, kuinka tietoverkkokulttuurissakin on murroksia ja uusi rakentuu aina vanhan päälle. Ehkäpä silloin myös BBS-historia voidaan nostaa ansaitsemaansa arvoon, kukapa tietää?

Lähteitä ja muuta mediaa:

Purkkitilanne 2013

Sivusto telnetbbsguide.com listaa tätä kirjoitettaessa 350 toiminnassa olevaa BBS:ää. Valtaosaan saa yhteyden vain telnetillä, mutta muutamalla amerikkalaisboksilla on myös puhelinlinja. Listalla on myös kolme suomalaista purkkia: BBBS-ohjelmiston tukipurkki BCG-Box (bbbs.net), Rampton Bird’s Box (rbb.bbs.fi:32) ja tietokonetaiteeseen erikoistunut Haciend El Bananas (haciend.bbs.fi).

Monet nykyboksit ovat varsin autioita – kuin museoesineitä, jotka on jätetty esille, vaikka käyttäjät ovat kadonneet. On kuitenkin edelleen myös aktiivisia ja hyvin suuria järjestelmiä. Taiwanilaisessa PTT:ssä on parhaimmillaan yli 150 000 yhtäaikaista käyttäjää.

Länsimainen BBS-skene on läheisessä suhteessa MUD-peleihin, eikä purkin ja mudin raja ole aina edes kovin selvä. Mudit voivat kuitenkin edelleen hyvin wowien ja lolien noususta huolimatta: suurimmissa mudeissa on mudstats.comin mukaan parhaimmillaan yli 800 yhtäaikaista pelaajaa. Suomalaista Batmudia pelaa enimmillään noin 200.

Teksti: Ville-Matias Heikkilä
Kuvat: Ville-Matias Heikkilä, Manu Pärssinen, Wikimedia Commons, Funet