Öljykausi

– Nykymaailma on perseestä! Miksen olisi voinut syntyä vaikka kolmetuhatta vuotta sitten?

– Öljykaudella?

– Silloinpa nimenomaan!

– Mikäpäs siinä, olin minäkin nuorempana kova öljykausifani. Mutta kannattaa muistaa, ettei se elämä silloin niin hohdokasta ollut kuin tarinoissa.

– Joo joo, kyllä minä sen tiedän! Ihmiset sairastelivat silloin kaiken aikaa sen myrkkysavun takia, joka peitti taivaankin näkyvistä. Ja useimmat joutuivat raatamaan tehtaissa ison osan valveillaoloajastaan. Mutta kyllä minä olisin sen kestänyt, öljykauden henki oli kuitenkin ihan omanlaisensa!

– Olihan se varmaan! Haluaisitko vielä vähän tarkentaa, mikä sinua siinä erityisesti viehättää?

– Se, että kaikki oli silloin niin paljon yksinkertaisempaa ja selkeämpää! Jotenkin aidompaa, vapaampaankin.

– Kuulostaa nyt aika ympäripyöreältä.

– No tuota, meinaan nyt etenkin sitä, että silloin olivat monet asiat vielä ihan uusia. Kaikkea helposti keksittävää ei ollut vielä keksitty jo satoja tai tuhansia vuosia sitten. Kuka tahansa saattoi tuosta vain luoda ihan uudenlaisen keittiöturhakkeen, käsitietokoneohjelman tai muoti-ilmiön, tai vaikka perustaa ihan omannäköisen kaupungin keskelle preeriaa! Eikä mihinkään tarvinnut kysyä lupia tai keksiä perusteluja! Energiaa oli yllin kyllin, sen kun vain poltti menemään!

– Jaahas. No, millepä olisit itse omistanut elämäsi öljykaudella?

– En millekään! Minusta öljykaudessa parasta oli se, ettei elämälleen tarvinnut keksiä mitään tarkoitusta, ja jos keksikin, niin sitä saattoi vaihtaa vaikka päivittäin! Jonain päivänä olisin perustanut startup-yrityksen jonkin unessa näkemäni hölmön idean pohjalta, jonain toisena olisin ostanut uuden automobiilin ja ajanut sillä viivasuoraa moottoritietä sattumanvaraiseen suuntaan niin nopeasti ja kauas kuin pääsee. Kolmantena olisin vain mennyt sellaiseen räikeissä väreissä välkkyvään ostospilvenpiirtäjään ja ostanut siellä monta ostoskärryllistä täyteen tavaraa, eikä minun olisi tarvinnut perustella ostoksiani kenellekään!

– Ehkäpä kuitenkin olisit joutunut ensin puhkimaan päivän jossain öljynkatkuisessa televisiotehtaassa ja päässyt toteuttamaan mielihalujasi vasta illalla.

– Ai niin joo. Jos olisin syntynyt köyhäksi, niin ehkä minun olisi pitänyt ensin rikastua, jotta olisin vapautunut tehdasorjuudesta.

– Juuri äsken sanoit, että olisit kestänyt sen päivittäisen rattaanvasaroinnin.

– Tarkoitin, että ainakin siihen asti, kunnes olisin rikastunut!

– Ja sinulla varmaan olisi ollut hyvä rikastumissuunnitelma?

– Eiköhän se kasinopilvenpiirtäjässä rulettia pelaamalla olisi onnistunut?

– Enpä menisi vannomaan. Kuulepas nyt. Vaikka oletkin varmasti lukenut valistusartikkeleita siitä, millaista öljykaudella oikeasti oli, niin tuntuu, että haavekuvasi perustuvat silti edelleen fantasiatarinoihin. Jos uhkapeleillä rikastuminen olisi ollut niin helppoa, niin mistä olisi riittänyt työläisiä televisiotehtaisiin?

– Olen kylläkin mielestäni pysynyt mahdollisuuksien rajoissa! Öljykaudella monet kuitenkin aivan onnistuneesti rikastuivat ruletilla, pokerilla, osakesijoittamisella ja mitä niitä olikaan. Saisinko nyt luvan fantasioida ihan vain sillä, mikä olisi ollut mahdollista, sen sijaan että vesität sitä todennäköisyysarvioillasi?

– No, sovitaan sitten, että unohdetaan todennäköisyydet.

– Sovittu! Mutta jatketaanpa. En varmaankaan olisi asunut silloin missään pilvenpiirtäjässä, vaan jossain, mikä liikkuu! Ehkä sellaisessa isossa automobiilissa tai palatsimaisessa lentokoneessa. Olisin ollut suurimman osan ajasta liikkeellä, matkustanut joka päivä uuteen kaupunkiin. Kaupunkejahan riitti silloin vaikka elämän joka päivälle, en olisi ehtinyt kyllästymään!

– Niin, kyllähän niitä silloin riitti, kun niin monet perustivat niitä sinne preerialle.

– Osaatko muuten sanoa, mikä se preeria oli?

– Ilmeisesti se tarkoitti sellaista aluetta, jolta raivauskoneet olivat jo poistaneet metsän, mutta jota siivouskoneet eivät olleet vielä ehtineet päällystää öljybetonilla.

– Voi sitä kulta-aikaa! Öljybetonilla! Minua kyllä on aina viehättänyt öljykauden estetiikka yli kaiken. Tasaista öljybetonipintaa niin kauas kuin savusumulta pystyi näkemään! Kaikki ihmisen luomaa ja tarkkaan harkittua. Viivasuoria ja kiiltävän puhtaita pintoja. Kaikkialla räikeitä vilkkuvaloja ja geometrisia mainoskuvioita, jotka savusumua halkoessaan muodostivat tiukkarajaisia valokeiloja, ja joita pilvenpiirtäjien kiiltävät seinät ja katujen happosadelätäköt heijastivat. Kaikki oli niin yksinkertaista ja selkeää ja yleispätevää! Jos jossain sattuikin muutama kasvi kasvamaan, niin nekin olivat aina suorissa riveissä ja keskenään identtisiä!

– Sellaiseltahan se kuvien perusteella näytti silloin, joo.

– Ja hienoja vaatteitakin silloin oli! Nekin kaikki öljyisen kiiltäviä, pvc:ksiköhän sitä ainetta sanottiin. Olisin pukeutunut joka päivä uusiin pvc:stä tehtyihin sinisiin farkkuihin ja platform-saappaisiin, pvc-silinterihattuun ja pvc-frakkiin. Frakkiin olisin painanut frakkitulostimella uuden iskulauseen sen mukaan, miltä minusta juuri sinä päivänä olisi tuntunut. Ja silinterihatussa vilkkuvat ledivalot olisivat myös kuvastaneet sen päivän tunnelmaa. Olisin myös värjännyt tukkani joka päivä kiiltämään eri sateenkaarenvärissä ja pakottanut sen jollain öljystä tehdyllä myrkyllä eri muotoon, eikä kukaan olisi nähnyt siinä mitään ongelmaa!

– Mutta etkö olisi kaivannut elämääsi edes jonkinlaista merkitystä? Tuskin kuitenkaan monta vuotta olisit jaksanut sitä, että kaikki vaihtui päivittäin eikä mistään voinut pitää kiinni.

– Tuskinpa! Olen lopen kyllästynyt siihen, että kaiken pitää nykymaailmassa olla aina niin viimeisen päälle syvää, merkityksellistä ja koskettavaa. Öljykaudella ei tarvinnut antautua vuosikausien itsetutkiskeluohjelmille, sen kun vain meni sinne minne muutkin! Kaikilla oli elämäntehtävänä yksinkertaisesti vain rikastua, kuluttaa ja bilettää, ei mitään sen monimutkaisempaa. Selkeää ja murheetonta!

– Historioitsijat ovat kylläkin tietääkseni sitä mieltä, että öljykauden ihmiset olivat henkisesti aivan hajalla. Ja nimenomaan siksi, että he kokivat elämänsä niin merkityksettömäksi ja juurettomaksi ja valinnat vaikeiksi.

– Mitä vaikeuksia silloin olisi ollut valita mitään? Eihän silloin tarvinnut kuin arpoa itselleen lempiväri ja valita ostospilvenpiirtäjistä itselleen tuotteita sitä vastaavan alakulttuurin mukaisesti. "Fifties"-alakulttuurin tuotteet olivat kätevästi kerroksissa 50–59, "eighties"-alakulttuurin kerroksissa 80–89, ja...

– Nuo olivat itse asiassa aikakausia eivätkä alakulttuureja. Niiden nimet viittaavat suoraan vuosilukuihin.

– Niinkö? Eihän se koko tuprautus kestänyt edes kymmentä sukupolvea. Kuinka siihen olisi mahtunut useampi aikakausi?

– Samalla tavoin kuin elämääsikin olisi mahtunut. Kuten jo aiemmin mainitsit, öljykaudella uusia asioita keksittiin jatkuvasti. Koko öljykausi oli täynnä muutosta: uudet asiat vanhenivat aina muutamassa vuodessa, ja eri vuosikymmeninä maailma näytti aina todella erilaiselta. Vanhemmat eivät ymmärtäneet mitään siitä maailmasta, jossa heidän lapsensa elivät.

– Eli jokainen sukupolvi siis tavallaan keksi koko maailman uudelleen ja loi omat symbolinsa sun muut!

– Niin. Ja koska eri sukupolvet eivät ymmärtäneet toisiaan, kaikki olivat enimmäkseen vain omanikäistensä joukoissa. Vanhempien ja isovanhempien neuvot tuntuivat niin vanhanaikaisilta ja aikakauteen sopimattomilta, että jokainen sukupolvi teki samat elämän perusvirheet uudestaan. Sukupolvienvälinen viisaus oli liki tuntematon käsite.

– Mutta sentään kaikki tekivät nekin virheet osana omaa sukupolvimassaansa, omaa alakulttuuriaan ja omaa jengiään, eivätkä joutuneet koskaan käsittelemään niitä yksin! Olisin ollut osa itseääntukevaa massaa, joka pysyi pystyssä yhteishenkensä voimalla!

– No, noinhan ne öljykauden ihmisjoukot usein fantasiassa kuvataan. Hyppimässä samannäköisinä saman rämisevän ja tuuttailevan musiikin tahtiin osana kilometrien päähän laajenevaa ihmismerta, ilma sakeana talonkorkuisten kaiuttimien ja valokuvionheitinten polttamasta öljystä. Voi sitä rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta! Mutta oikeasti jokainen oli öljykaudella todella yksin.

– Kuinka niin muka?

– Tätä on ehkä nykyihmisen vaikea sisäistää, mutta käsittääkseni öljykaudella kaikki yhteiselämä oli pohjimmiltaan kilpailua. Päällimmäisin tunne ihmismassojen osilla ei ollut harmonia tai tasa-arvoinen yhteenkuuluvuus, vaan se, kuinka omaa asemaa voisi vahvistaa ryhmän sisällä. Kuinka osoittaa olevansa muita parempi joukkoonkuuluja, kuinka säteillä joukon ominaisväriä muita räikeämmin. Jopa kaikkein pienimmätkin ihmisten yhteenliittymät toimivat tällä tavoin, aina parisuhteita myöten. Jos olisit siis avautunut ongelmistasi silloin yhtään kenellekään, olisit osoittanut heikkoutesi ja hävinnyt kilpailun.

– Kuulostaa kyllä aika oudolta.

– Niin minustakin, mutta luotan tässä historioitsijoiden näkemyksiin. Ne sentään perustuvat öljykaudelta oikeasti säilyneisiin kertomuksiin eivätkä jälkikäteen sepitettyyn fantasiaan. Heidän mukaansa öljykaudella kaikki olivat jatkuvasti hukassa jopa sen suhteen, mitä he pukisivat milloinkin päälleen! Jokainen ulospäin näkyvä valinta oli merkki kuulumisesta tai kuulumattomuudesta johonkin tiettyyn ryhmään, ja ne merkit myös vaihtelivat kaiken aikaa.

– Eli silloin ei ollutkaan käytössä mitään selkeitä taulukoita siitä, mitkä vaatteet, juomat, tuotteet ja elämäntapavalinnat kuuluivat minkäkinväriseen alakulttuuriin, vaan se piti selvittää itse?

– Niin. Ne taulukot keksittiin vasta öljykauden jälkeen. Uudet sukupolvet halusivat silloin idealisoida öljykautta ja siihen kuvittelemaansa yksinkertaisuutta ja selkeyttä. Käsittääkseni harva edes mielsi öljykaudella kuuluvansa mihinkään ryhmään – he vain valitsivat ryhmäsignaaleja käytännön pakosta, jotta eivät joutuisi hylkiöiksi.

– Mutta entä jos olisin muodostanut ryhmän sellaisten kanssa, jotka eivät olisi halunneet signaloida minkään ryhmän tuntomerkkejä? Olisinko voinut olla siinä vapaampi?

– Sellaisia ryhmiä oli kyllä, ja niillekin onnistui aina muodostumaan oma tiukka yhdenmukaisuuspaineensa. Käsittääkseni suurin osa öljykauden alakulttuureista oli jopa alkujaan syntynyt alakulttuureihin kuulumisen vastaisina kapinaliikkeinä.

– Todella käsittämätöntä!

– Niin minustakin, mutta luotan historioitsijoihin.

– Kuulepas. Olet nyt onnistunut horjuttamaan mielikuvaani öljykauden hengestä todella pahasti. Voisiko olla, ettei sitä ollut varsinaisesti edes olemassa, vaan että se oli kokonaan myöhempien sukupolvien keksintöä?

– Näin voi hyvinkin olla.

– Mutta minkä ihmeen takia he halusivat huijata itseään tuollaisella kuvitelmalla?

– No jaa, ihmisethän noin yleisestikin muistelevat menneitä aikoja kaiholla. Varsinkin, jos niissä oli ollut edes jotain parempaa kuin nykyajassa. Muistathan, että ihmiskunta oli vähällä kuolla sukupuuttoon öljykauden jälkimainingeissa. Oli nälänhätää, kulkutauteja ja sensellaista. Ehkä ajatus menneestä aineellisen yltäkylläisyyden ja huolettomuuden ajasta antoi heille lohtua.

– Niin niin, mutta eikö silloinkin olisi ollut parempi tarinoida öljykauden henkisestä tilasta todenmukaisesti?

– Sen varmistamiseksi, etteivät ihmiset enää tavoittelisi uutta öljykautta?

– Niin!

– Eiköhän sen varmistamisessa onnistuttu aivan riittävän hyvin muutenkin. Joka ikisellä eloonjääneellä kuitenkin oli rankka omakohtainen kokemus siitä, että öljykausimainen elämä johtaisi mittaviin luonnontuhoihin ja joukkokuolemiin. Mutta vaikka kaikki tosiasiat puhuivatkin öljykausimaisia asioita vastaan, nostalgialle oli silti oma sijansa ihmisten tunne-elämässä. Olen aika varma siitä, että tunteiden purkaminen mielikuvitusleikkeihin jopa auttoi ihmisiä pysymään hyveellisellä tiellä.

– Jokin tässä tuntuu minusta edelleenkin ristiriitaiselta.

– Kuinka niin?

– Suhtaudumme historiamme suurimpaan käännekohtaan samaan aikaan ihaillen ja inhoten. Toinen puoli meistä välttää ruton tavoin kaikkea, mikä vähänkin vivahtaa öljykaudelta, mutta toinen puoli taas haluaisi sen takaisin.

– Et ole lähellekään ensimmäinen, joka on huomannut tämän ristiriidan kulttuurissamme. Varmaan jokaisella vuosisadalla on ollut joku nimekäs ajattelija, joka on halunnut purkaa sen tavalla tai toisella. Ja öljyideologista vallankumousta ajavia puolueitakin on ollut jo sen parituhatta vuotta.

– Joo, tällainen käsitys minullakin on ollut. Mutta mitä ne puolueet ovat tehneet kaikki nämä sukupolvet, kun kerran tuo mainitsemani ristiriita on vieläkin olemassa?

– Varmaan ylläpitäneet osaltaan sitä pysähtyneisyyden tasapainoa, jota tässä maailmassa muutenkin pyritään ylläpitämään.

– Nyt en oikein tajunnut?

– Tasapainoneuvoston työ ei suinkaan perustu vain pahan välttämiselle ja hyvän edistämiselle, vaan sille, että paha rakennetaan osaksi tasapainon tukirakenteita. Tasapaino siis paradoksaalisesti vaatii sitä, että maailmassamme toimii sitä horjuttamaan pyrkiviä voimia.

– Ei kuulosta nyt ollenkaan järkevältä.

– Tasapainon ylläpitämisen filosofia on jalostunut vuosituhansien mittaan. Sen periaatteet saattavat usein kuulostaa arkijärjen vastaisilta, mutta ne on monen kriisin yhteydessä todettu toimiviksi. Tasapainoneuvoston ansiosta maailmamme on pysynyt hyvässä tasapainossa viimeiset parituhatta vuotta huolimatta meteoriiteista, tulivuorenpurkauksista, poliittisis-kulttuurisista joukkopsykooseista ja mitä kaikkea tässä onkaan sattunut.

– Eli öljyideologinen vallankumous saataisiin siis muka paremmin aikaan sillä, että sitä ajavat liikkeet lopettaisivat toimintansa?

– Niin.

– Mutta näin tuskin tapahtuisi siitäkään huolimatta?

– Tuskinpa! Öljyideologistithan uskovat oman olemassaolonsa tärkeyteen, eikä ideologisille ryhmille edes pysty perustelemaan, että niiden olisi paras lopettaa toimintansa. Usko pois, monet filosofit ovat aikojen kuluessa tätäkin yrittäneet. Ja vaikka ideologia jotenkin saataisiinkin hävitettyä, tasapainoneuvosto ratkaisisi kyllä senkin kriisin vuosituhantisella viisaudellaan.

– Kylläpä tämä nyt kuulostaa lohduttomalta. Ihmiskunnalle ikäänkuin syntyi murrosikänsä kriiseistä trauma, jota se ei saa käsiteltyä, koska se on aikuisena liian kypsä, neuvokas ja tasapainoinen. Liiaksi sen vastakohta, mitä se oli teininä.

– Näinhän sitä ovat monet ajattelijat luonnehtineet, joo.

– Inhoan nykymaailmaa ja sen tekopyhyyttä tämän keskustelun myötä aina vain enemmän! Ulospäin kasvaminen paha, sisäänpäin kasvaminen hyvä! Yhteen suuntaan eteneminen paha, moniulotteisten merkitysrönsyjen kasvattaminen joka pikkuasian ympärille hyvä! Ja sitten siellä rönsyviidakossa on jokin muinaismuisto, joka on koristeltu kauniiksi, mutta jonka sisälle ei haluta katsoa kunnolla, vaikka kulttuuri noin muuten kannustaisikin syväsyynäämään kaiken sisukset läpi joka kulmasta ja kaikkien mahdollisten paradigmojen kautta! Ja äläkä sitten sano, että tämänkin olivat kaapuhörhöt keksineet jo tuhat vuotta sitten!

– Niin, monet kyllä ovat pukeneet oikein onnistuneeksi taiteeksikin ahdistuksensa siitä, ettei öljykauden kasvaimenjämälle saada tehtyä mitään. Ehkä siihen tutustuminen voisi lievittää omaasi.

– No, sinä ainakin onnistuit nyt pahentamaan sitä entisestään, kiitos vaan!

– Tasapainofilosofit ovat ennustaneet, että vuosituhansien tai ainakin -miljoonien myötä öljykausitrauma kutistuisi vähitellen niin pieneksi, että se näivettyisi lopulta olemattomiin. Meidän pitää vain rauhassa odotella ja jatkaa elämäämme tavalliseen tapaan. On uhkarohkeaa yrittää nopeuttaa sellaista kehitystä, joka on tapahtumassa muutenkin.

– No, niiden vuosimiljoonien aikanahan maailmaan ehtisi muodostua jo uudet öljyt tuprautettavaksi!

– Voi hyvinkin olla.

– Toivon sydämeni pohjasta, että se toinen tuprautus onnistuu paremmin kuin ensimmäinen!