Tänään, 16. tammikuuta 2021, on syyskuun kymmenestuhannes päivä 1993.
Ikuisesta syyskuusta ei juurikaan ole viime vuosina enää puhuttu, joten aloitetaan historialla.
1990-luvun alussa Internetiä ei ollut vielä kaupallistettu, ja suurin osa sen käyttäjistä oli akateemisia. Netissä keskusteltiin ainakin myöhempiin aikoihin verrattuna hillitysti, sivistyneesti ja harkiten – paitsi syyskuisin, jolloin korkeakouluihin tuli uusia opiskelijoita, joilla kesti hetki oppia uusi tekniikka ja siihen liittyvät käytöstavat.
Vuonna 1993 alkoi Internetin keskusteluryhmiin kuitenkin olla aiempaa helpompi päästä myös akateemisen maailman ulkopuolelta. Yhdysvaltalainen America Online päästi käyttäjänsä Internetin keskusteluryhmiin syyskuussa 1993, ja samana vuonna Suomessa perustettiin Sci.fi ja Freenet Finland, jotka olivat monelle nuorelle tietokoneharrastajalle ensikosketus Internetin maailmaan. Ei-akateeminen nettikäytös jäi jokapäiväiseksi ilmiöksi; syyskuu 1993 jäi pysyvästi päälle.
Minulle ikuinen syyskuu on symboloinut Internet-typeryyttä – etenkin Internetin eri toimintamekaniikkojen mahdollistamaa ja voimistamaa typeryyttä, mutta myös teknisen eliitin ja massojen välisiin jännitteisiin liittyvää typeryyttä.
Vuonna 1993 näytti netissä typerältä kuka tahansa, joka ei ollut onnistunut omaksumaan tekniikan peruskäyttöä, oli hän muuten sitten kuinka viisas ihminen hyvänsä. Esimerkkinä mainittakoon opetusneuvos Pekka Elo (1949-2013), joka varmasti olisi käyttäytynyt netissä sivistyneesti alusta asti, jos hän vain olisi oppinut käyttämään Freenetin tekstieditoria. Sen sijaan hänen käyttäjätunnuksestaan "peelo" tuli haukkumasana toistaitoisille nettikäyttäjille – etenkin niille koululaisille, joita Freenet toi suomalaisille IRC-kanaville tuhansittain.
Nykyisin tekniikan peruskäytöstä on tehty helppoa, mutta monien Internet-palvelujen toimintamekanismit pitävät tarkoituksella ihmisiä tyhminä ja jopa ruokkivat tyhmyyttä. Esimerkkinä Facebookin ja Twitterin kaltaiset viihtelliset sosiaaliset mediat, jotka kannustavat asioien arvottamiseen nopeilla selkäydinreaktioilla: Tykkäätkö vai etkö tykkää? Haluaisitko kenties kirjoittaa lyhyen raivonpurkauksen? Kärsivällinen, viisas ja harkitseva palvelujen käyttö vaatii enemmän itsekuria kuin aiemmin.
Laiskanlöhöilevä arkipäiväisten kuulumisten ja kissameemien skrollaaminen ei tietenkään ole mikään paha juttu verrattuna esimerkiksi perinteiseen television ääressä sohvaperunointiin, mutta mitäpä jos tällaisesta viihdepalvelusta tuleekin tärkein valtakunnanpolitiikan tekemisen väline? Facebook ja Twitter olivat liian lyhytnäköisiä varautuakseen siihen etukäteen ja liian itsekeskeisen typeriä reagoidakseen siihen ajoissa jälkikäteen. Hätäjarrua painetaan vasta, kun isot oikeusjutut uhkaavat omaa toimintaa. Muulloin somejätit leikkivät olevansa puolueettomia toimijoita, vaikka typeryyttä ja kuplautumista maksivoivat mekanismit ovat viimeisen päälle puolueellisia ja arvolatautuneita.
Kun itse aloitin Internetin käytön aiemminmainittuna vuonna 1993, oli yhteysaika minuuttiveloitettua ja siksi erityistä – etenkin köyhän perheen lapsen piti välttää puhelinlaskujen paisuttamista. Modeemiyhteyden päällä ollessa olin usein aivan erityisen fokusoituneessa tilassa, olinhan sentään kytköksissä taianomaiseen globaaliin kyberavaruuteen, jossa vierailu piti kuitenkin jättää niin lyhyeksi kuin mahdollista. Olin kyllä käyttänyt puhelinverkkopohjaisia BBS-purkkeja aiemmin, mutta niissä ei ollut samaa mahtavuuden tunnetta: paikalliset purkit muodostivat kotoisan pikkukylän, mutta Internet oli valtava kansainvälinen miljoonakaupunki.
Taianomaisuus kuitenkin hälveni myöhemmin. Kolmen vuoden päästä olin opiskelijana yliopistossa, jonka päätteiltä pääsi Internettiä käyttämään rajattomasti. Toiset kolme vuotta, ja minulla oli opiskelija-asunnollani kiinteä Internet-yhteys. Tällöin Internetin psykologia oli kääntynyt minulla täysin päälaelleen. IRC-ruutu toi kotoista turvallisuudentunnetta kuin telkkari joillekin, ja esimerkiksi ulkona käyminen tuli ajoitettua sellaisiin hetkiin, kun irkissä oli hiljaisempaa.
Irkkiä ei alkujaan suunniteltu koukuttavaksi, mutta sen koukuttavat piirteet tulivat esiin, kun jatkuva nettiyhteys oli arkipäiväistynyt. Jos nettiaika on niukkuutensa vuoksi erityistä ja fokusoitunutta, niin käyttäjä pystyy toimimaan määrätietoisesti ja harkiten houkutustenkin keskellä, mutta rennommassa tilassa antautuu helpommin pelimekanismien vietäväksi.
Nykyisten sosiaalisten medioiden koukuttavuus saattoi sekin alkujaan syntyä vahinkolaukauksista, mutta sittemmin tätä piirrettä on tarkoituksella voimistettu: käyttäjät on houkuteltava mahdollisimman tehokkaasti laiskantyperään olotilaan hukkaamaan mahdollisimman paljon aikaansa. Tässä on myös onnistuttu – jatkuvan nettiyhteyden lisäksi myös nettiriippuvuudesta on tullut koko kansan normaalitila. Elämänsä aikana paljon nettiriippuvuuden kanssa kamppailleelle tämä muutos on ollut ahdistavaa seurattavaa.
Asian ei välttämättä tarvitsisi olla näin. Niitä käyttöliittymäpsykologisia oppeja, joilla ihmisistä pyritään tekemään typerää ja keskittymiskyvytöntä tuotantokarjaa markkinointia varten, voisi hyvin käyttää myös päinvastaisiin tarkoituksiin: kannustamaan viisaaseen ja fokusoituneeseen käyttötapaan silloinkin, kun nettiaikaa on tarjolla yllin kyllin. Harkittuihin valintoihin selkäydinreaktioiden sijaan.
Somealustojen mekanismit voisivat kysellä käyttäjiltä, mikä sisältö viimeisen viikon tai kuukauden ajalta on ollut erityisen elähdyttävää, tärkeää, mielenkiintoista tai muuten huomionarvoista. Algoritmiikka toisi esiin puheenvuoroja, jotka ovat puhutelleet monenlaisia ihmisiä yli kuplarajojen. Voisi myös olla kiireettömiä keskustelufoorumeita, jonne uudet viestit päivittyisivät näkyviin esimerkiksi vain kerran vuorokaudessa. Tällaisessa ympäristössä kelpaisi ehkä tehdä politiikkaakin.
Viihdesome on ollut viime aikoina kriisissä, koska sen meemikoneistoista nousseet poliittiset ja maailmankatsomukselliset pölhöilyt ovat saaneet aikaan tuhoa. Tämä kriisi on lisännyt toiveikkuuttani sen suhteen, että somealustojen toimintamekanismeja ruvettaisiin toden teolla ruotimaan ja uusiksisuunnittelemaan. Nykyisinhän valtaosa ns. vaihtoehtosomeistakin kopioi markkinajohtajien perusmekanismit, joten ne ovat ei-viihteelliseen käyttöön aivan yhtä huonoja kuin esikuvansakin.
Toivotaan, että typeryydenmaksimoinnista päästään eroon ennen sivilisaation tuhoutumista, ja ikuisen syyskuun voisi vihdoinkin julistaa päättyneeksi.