viznut
english →
files →

tulevaisuus

Nykyihmiselle on tarjolla enimmäkseen kahdenlaisia tulevaisuudenkuvia: "valoisissa" teknologia ja yleinen neuvokkuus pelastavat yhteiskunnan niin romahdukselta kuin kiusalliselta asennemuutokseltakin, "synkissä" taasen ihmisille koittavat kaikin puolin kamalat ja toivottomat ajat ellei jopa sukupuutto.

Ihmiset tykkäävät "valoisista" kuvista niin paljon, ettei romahduksen mahdollisuutta haluta edes ajatella. Koska romahdus on kuitenkin varsin todennäköinen, olisi siihen hyvä varautua jotenkin muuten kuin odottamalla ihmepelastusta tai synkkien kuvien mukaisella lamaannuksella tai nihilismillä. Tarvitaan kolmannenlaisia kuvia, joissa romahdus otetaan vastaan viisaasti ja rakentavasti, mahdollisuutena rakentaa tilalle virheistä oppineena jotain parempaa.

Luonto toipuu mullistuksista monimuotoisuutensa ansiosta. Tästä syystä kaikille edes jokseenkin todellisuuspohjaisille valmistautumis- ja uudelleenrakennusnäkemyksille on annettava tilaa ja tukea. On myös tärkeää varmistaa, ettei touhu jää pienten piirien sisäänpäinlämpiäväksi puuhasteluksi, vaan että koko väestö pääsee halutessaan siihen mukaan jo ennen kuin olosuhteet pakottavat.

Paras hetki rakentaa myrskynkestävämpiä elämänpuitteita on juuri nyt. Mitä enemmän odottelemme, sitä vähemmän meillä on mokaamisvaraa. Etenkin paljon kokeita ja tutkimustyötä vaativia visioita on työstettävä nyt, kun siihen on vielä resursseja.

Olen pohtinut paljon etenkin romahduksenjälkeisen teknologian luonnetta. Nykytekniikalla on usein jopa käsittämättömän laajat riippuvuusverkostot, joiden ylläpidosta tulee jossain vaiheessa mahdotonta. Tällöin tilalle on otettava riippuvuuksiltaan huomattavasti yksinkertaisempaa tekniikkaa – jonka ei kuitenkaan tarvitse olla vanhaa, perinteistä, alkeellista tai varsinkaan itsestäänselvää. Permakulttuuri- ja appropriate technology -liikkeillä on oikeanlaista asennetta tähän.

En usko tietotekniikan olevan romahduksen jälkeen lainkaan niin läpitunkevassa roolissa kuin nyt, vaikka elektroniikkajätteessä onkin uudelleenkäytettävää ainakin muutamaksi vuosikymmeneksi. On kuitenkin joitakin tietoteknisiä sovelluksia, joista uskon olevan erityistä hyötyä siirtymävaiheessa, ja joita olisin mielelläni myös rakentamassa:

Horisonttiin siintämään kuvittelen jonkinlaisen avaruushaltiavision, jossa ihmiset eivät ole enää syöpä vaan tämän planeetan ja mahdollisesti muidenkin pallojen elinkelpoisuutta tukeva laji. Matkaa on tähän kuitenkin vielä pitkälti, ja se tulee olemaan isolta osin kivuliasta.