««-  · CWU MEMOiRS 0xA8 ·

==========================================================================
0xA8  -  Helsinki  -  myXTer  -  2002-07  -  378 lines
==========================================================================

Nyt pitäisi sitten kirjoittaa tiivis yhteenveto viimeisestä kolmesta vuodesta, vaikka minulle tapahtui niiden aikana enemmän asioita kuin monille koko elinaikana. Mutta yritetään.

Mekan 18-vuotissynttäreiden jälkeen syksyllä 1999 palasin Ouluun, jossa hankkiuduin eroon lähes kaikesta omaisuudestani. Kaiken piti mahtua rinkkaan. Pitkään pohdin, lähtisinkö ulkomaille Haaparannan vai Tallinnan kautta, mutta päädyin sitten Tallinnaan. Itä-Euroopassa olisin nopeammin tuntemattomassa ympäristössä, kun taas Ruotsi on pohjimmiltaan ihan samaa kuin Suomi.

Matkani alkoi marraskuun ensimmäisenä päivänä. En viipynyt Baltian maissa kovin kauaa, koska talvi oli tulossa, ja halusin mahdollisimman pian lämpimämpään ilmastoon. Aluksi suunnittelin reissaavani Itä-Euroopan läpi Kreikkaan, mutta kieliongelmat rasittivatkin sen verran, että Varsovaan päästyäni suuntasin mieluummin Itävallan ja Ranskan kautta Espanjaan. Käytössäni oli 30 päivän Interrail-kortti.

Halusin välttää saksankielisiä maita, koska ne toivat liian elävästi mieleeni Wampires-aikani uusnatseiluineen. Tästä syystä en viipynyt Itävallassa kuin kaikkein välttämättömimmän ajan. Matkasin Wienistä Avignonin ja Barcelonan kautta aivan Espanjan eteläkärkeen, josta otin vielä lautan Afrikan Tähdestä tuttuun Tangeriin. Siellä tunsin vihdoinkin olevani jo aivan muualla, ja olinkin siellä muutaman päivän ihan vain fiilistelemässä täysin toista kulttuuria. Ja nyt olin ensimmäistä kertaa elämässäni myös käynyt Euroopan ulkopuolella. Marokko oli niin älyttömän halpa maa, että yövyin hotellissa.

Espanjassa ja Portugalissa oleskelin viikon ajan, ja nukuin yöni makuupussissa satunnaisten pikkuasemien lähellä. Halusin kuitenkin käydä mahdollisimman monessa maassa, jotta löytäisin jonkin, joka olisi sekä riittävän halpa, riittävän vieras että riittävän mukava pitemmälle pysähdykselle. Ranskan etelärannikon läpi reissasin taas aika pikaisesti, mutta Italia tuntui sen verran mukavalta, että vietin sielläkin kokonaisen viikon.

Kaikki junayhteydet Italiasta Itä-Eurooppaan olisivat menneet Wienin läpi, enkä halunnut palata sinne, joten otin Barista lautan Kreikkaan. Päätin sitten käyttää loput reilipäiväni Itä-Euroopan maissa. Bulgaria, Romania, Unkari, Tynkä-Jugoslavia. Näissä maissa nukuin halvoissa hotelleissa, koska ulkona nukkuminen tuntui riskialttiilta, ja varsinkin pohjoisessa oli jo aika viileää, ja olivathan ne oikeasti halpoja. Päätin, että matkapäivien loputtua voisin jäädä Kreikkaan joksikin aikaa. Se oli ollut ihan leppoisa maa.

Olin Kreikassa vuosituhannenvaihteeseen asti. Millennium-huuma tuntui sieltä käsin varmasti aika erilaiselta kuin miltä se Suomessa olisi tuntunut. Turisteja oli paljon, ja turistirysissä oli tarjolla kaikenlaista pimeää hanttihommaa josta sai rahaa. Huomasin, että minulla oli hyvät edellytykset auttaa nettikahviloiden ylläpitäjiä ATK:n kanssa. Sain taskurahan lisäksi myös ilmaista käyttöaikaa koneille, joten raportoin aika useinkin kuulumisistani ircissä. Alkuperäinen tarkoitukseni oli ollut pitää reissun aikana mahdollisimman paljon etäisyyttä tietokoneisiin ja skeneidentiteettiini, mutta näköjään se ei sitten oikein onnistunut.

Koska olin jo käynyt Afrikassa, päätin käväistä myös Aasian puolella eli Istanbulissa. Olin aikonut palata Istanbulista muutaman päivän jälkeen Kreikkaan ja vähän keväämmällä reissata toisella reilikortilla loput Euroopan maat läpi ja palata sitten Suomeen, mutta törmäsinkin Istanbulissa mielenkiintoisiin reppureissaajiin, joiden myötä suunnitelmani muuttuivat.

Reissaajat tuntuivat olevan kaikki eri maista, ja joukkio oli kait myös osittain muodostunut matkan aikana. He sanoivat olevansa matkalla Intian suuntaan. He olivat lukeneet kaiholla matkakertomuksia 1970-luvun "hippie traililta" ja harmittelivat sitä, että Iranissa ja Afganistanissa on nykyään uskonnolliset diktatuurit, joten samaa kokemuta ei enää saisi. Reissu kuulosti kuitenkin sen verran mielenkiintoiselta, että lyöttäydyin mukaan. Yksin en olisi vielä silloin uskaltanut lähteä tuollaiselle matkalle.

Istanbulista Teheraniin, Teheranista Zahedaniin, ja Zahedanissa jouduttiin odottamaan useamman päivän ajan junaa Quettaan Pakistanin puolelle. Olisihan sinne jotain rekkojakin mennyt, mutta porukka tuumasi että parempi seikkailla kunnolla vasta Intiassa eikä näissä vaarallisemmissa maissa. Tästä syystä emme myöskään käyneet Afganistanin puolella Khadarissa, vaikka Quettasta olisi päässyt Khyber-solan läpi sinne ihan junalla. Belgialaista matkatoveria harmitti, koska Khadar oli kuulunut oleellisesti hippie trailiin. No, ei voi mitään, Quettasta juna Lahoreen, sieltä bussi Intian puolelle Amritsariin, ja sieltä taas junalla Delhiin.

Ensivaikutelma Delhistä oli aika hirveä, joka suunta täynnä ihmisiä ja pölyä. Halusin mahdollisimman pian pois minne tahansa muualle. Muu porukka oli aikeissa jatkaa matkaa Goalle heti seuraavana päivänä, joten pysyttelin heidän mukanaan sinne asti.

Goalla löysinkin sitten pitkästä aikaa turistiystävällisen nettikahvilan ja floodasin sieltä ircciin oikein kunnon sepustuksen koko taipaleesta Istanbulista alkaen. SSH-lagia oli melkoisesti, joten tarinaan jäi aika paljon typoja. Huomasin myös, että Goan nettikahviloissa pystyi olemaan avuksi ihan samalla tavalla kuin Kreikankin, joten ATK-hommat olivat nytkin pääasiallinen matkabudjettini lähde.

(Miksi muuten sanotaan "Goalla" eikä "Goassa", eihän se mikään saari ole? No, sanotaanhan Lietevedelläkin toisaalta aina "Vääräpäällä" eikä "Vääräpäässä".)

Aluksi Goa oli ihan kiehtova, varsinkin kun se oli niin täynnä nuorta länkkäriporukkaa joka oli etsimässä itseään ja seikkailua, ja jotenkin oudosti onnistuin pari pikasuhdettakin kehittämään. Oli myös jännä törmätä Goa trance -skeneen, tosin se tuntui samaan aikaan liian läheiseltä ja liian kaukaiselta. Träkkerillä tehtyä goatrancea oli kyllä tullut purkkiaikoina vastaan, mutta kaikki "tekno" ja siihen liittyvä reivaus- ym. kulttuuri ei kumminkaan ollut meitä maalaisia koskaan juuri kiinnostanut.

Ajan myötä tapahtumat alkoivat toistaa itseään. Samat jutut viikosta toiseen, ihmiset vain vaihtuivat. Säätkin alkoivat käydä tukalan kuumiksi. Kuulin, että kesäaikaan Intian siedettävin ilmasto olisi Himachalissa, joten sinne siis. Sieltä ehkä kuulemma voisi jatkaa matkaa Kiinaankin, riippuen poliittisesta tilanteesta.

Himachal (eli Shimla ja Chandigarh pääasiassa) tuntui yllättävän kotoisalta. Paljon viileämpää, paljon vähemmän ihmisiä. Ihmisiin sai myös paremmin kontaktia, ja pitemmätkin keskustelut satunnaisten vastaantulijoiden kanssa olivat mahdollisia. Alueelle asettuneet reppureissaajat kävivät yleensä vuoristovaelluksilla, joten läksin muutaman porukan mukaan itsekin. Minkäänlaisia netinkäyttömahdollisuuksia oli hyvin vaikea löytää, eikä edes GSM-verkkoa ollut muualla kuin Shimlassa, mutta tuumasin, että ehkä parempikin pysytellä nyt poissa ircistä ja katkaista siteet kotimaahan ja Eurooppaan ihan kunnolla.

Hengailin aika paljon eri temppeleissä ja luostareissa, mutta tämäkään ei lopulta estänyt ATK-velhon maineen syntymistä. Tutustuin tiibetiläiseen munkkiin nimeltä Orgyen, joka valitteli sitä, että Internetin käyttö on niin kallista ja että luostarille lähetettyjä meilejä olisi hyvä päästä lukemaan useammin. Luostariin ei mennyt edes puhelinlinjaa, mutta netin käyttö oli mahdollista eräässä puhelinkioskissa ("STD/ISD/PCO"), jonka omistaja oli asentanut sinne turisteja varten Windows-PC:n modeemeineen.

Orgyen ja muut paikalliset sähköpostinkäyttäjät olivat tehneet kioskin omistajan kanssa sopimuksen, että pääsivät käyttämään nettiä öisin, kun osavaltioidenväliset kaukopuhelut olivat halvempia, mutta isona ongelmana oli silti edelleen kaukopuhelun tarve. Vaikka Himachalissa toimikin valokaapeleita valmistava firma nimeltä "Himachal Futuristic Communications Ltd", myytiin kaapelit enimmäkseen ihan muualle. Himachalissa olivat valokaapelissa kiinni HFCL:n itsensä lisäksi vain TV-yhtiö ja pari muuta valtionlaitosta.

Tilanne toi elävästi mieleeni omat kokemukseni Lietevedellä noin vuonna 1994. Ehdotinkin, että puhelinkioskiin voisi laittaa koneen, joka ajaisi sopivaa purkkisoftaa (BBBS olisi tietysti ollut ykkösvalintani) tai vaikka Linuxia, paikallisilla olisi käyttäjätunnukset siihen, ja kone sitten soittaisi öisin Delhiin ja pollaisi meilit UUCP:llä sieltä. Ja jos joku asiakas sattuisi omistamaan tietokoneen, modeemin ja siedettävän puhelinlinjan, niin hän voisi jopa soittaa koneen modeeminumeroon lukeakseen meilinsä etänä. Juttelimme kioskin omistajan kanssa aiheesta: hän ei tiennyt paljoakaan Internetistä tai tietokoneista mutta oli avoin ajatukselle, saisihan hän tästä "ISP:stä" lisätuloja. Hän myös tunsi puhelintekniikan oikein hyvin, ja tarvittaessa voisimme saada käyttöön useampiakin puhelinlinjoja.

Päädyimme käyttämään erästä luostarin omistamaa 486-konetta, johon Orgyen oli asentanut Windowsin rinnalle Red Hat Linuxin. Eihän se ISP itse olisi vaatinut kuin 386:n, mutta 486 jaksaisi pyörittää graafista selaintakin kunnolla samaan aikaan, eli serverikoneellakin voisi istua yksi nettikahvila-asiakas. Askarteluun meni kaikkine lisäsäätöineen pari kuukautta: runsaisiin sähkö- ja puhelinkatkoksiin ja kaikkiin muihinkin vikatilanteisiin piti varautua, reitityksiä ja käyttöaikalaskureita piti säätää jne. Tein näiden parin kuukauden aikana myös esim. webbisivuja eri tahoille, usein aivan kohtuuttoman halvalla. Yritin kyllä opetella tinkimään paremmin, mutta se ei aina oikein luonnistunut.

Orgyen ja muutamat muutkin ehdottivat, että menisin seuraavaksi Bangaloreen, koska se on "Silicon Valley of India", ja kaikki oikeasti kovatasoinen ATK-osaaminen löytyisi sieltä. Epäröin jonkin aikaa, mutta ilmojen viilentyessä se alkoi vähitellen tuntua ihan mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Orgyen lupasi ottaa vastuun perustamastamme "ISP:stä" ja kouluttaa muitakin sen ylläpitoon.

Bangaloressa IT-firmat olivat keskittyneet "Electronic Cityyn" kauemmas keskuskaupungista, ja siellä oleskelu oli suhteellisen siedettävää (joskin myös paljon kalliimpaa). Kaikki oli vähän turhankin kliinistä ja länsimaisen oloista aiempaan näkemääni verrattuna. Puhtaita katuja, kiiltäviä lattioita ja länsimaisia pukuja. Aluksi vierailin umpimähkäisesti eri toimistorakennuksissa ja vastailin ihmettelijöiden kysymyksiin sopivan epämääräisesti, mutta parin päivän päästä olinkin jo löytänyt tieni paikallisen Linux-kerhon tapaamiseen. Jäsenet olivat alkujaan kotoisin eri puolilta Intiaa, joten he puhuivat englantia keskenäänkin.

Kun kerroin olevani Suomesta, kaikille tulivat heti mieleen Nokia ja Linux, ja joku tiesi IRCinkin olevan peräisin Suomesta. "Demoscene" ei kuulostanut aluksi kenenkään mielestä lainkaan tutulta, mutta kun mainitsin Assemblyn, niin eräs muisti lukeneensa jostain Wiredistä tai Slashdotista juttua Assyista ja miten Suomessa lapset kuulemma oppivat koodaamaan jo äidinmaidossa eivätkä tarvitse siihen mitään koulutuksia tai sertifikaatteja. Myös BBS:t olivat tuttuja: monet kerhon jäsenet olivat aiemmin käyttäneet paikallista purkkia nimeltä CIX, joka oli toiminut 80-luvulta asti, mutta joka oli juuri edellisvuonna tuhoutunut ukkosmyräkässä. Muutamassa tunnissa onnistuin rakentamaan itselleni ihan tajuttoman legendamaineen eikä tarvinnut edes valehdella paljoa. Varsinkin Raghu-niminen noin 25-vuotias mies halusi heti kaveerata kanssani, näyttää minulle paikkoja kaupungista ja järjestää majoitusta ja tuoda minulle ruokaa ja ties mitä. Todella merkillistä.

Eri firmojen toimistoilla kierreltyäni huomasin, että vaikka kaikilla täällä olikin takana yliopistotutkinto TKT:stä ja ties mitä sertifikaatteja päälle, niin monilla tulivat käytännön osaamisen rajat yllättävän pian vastaan. Ja minä olin sitten siellä ilman mitään muodollista koulutusta pelkän "synnynnäisen hakkeriuteni" voimalla ratkaisemassa puolessa tunnissa ongelmia jotka olivat vaivanneet heitä viikkotolkulla. Voi olla, että osuin paikalle juuri oikeaan aikaan sikälikin, että jenkkiläisten Y2K- ja dotcom-kuplien puhjettua ulkomaisia asiakkaita oli vähemmän ja he osasivat nyt peräänkuuluttaa myös oikeaa osaamista eivätkä pelkkiä sertifikaatteja.

Eräänä päivänä puheilleni tulikin sitten Raghun työnantajan eli Techmind-nimisen firman pomo. Raghu oli ehdottanut, että pitäisin muutamalle firman koodaajalle kurssin, jossa opettaisin heille sellaisia "hakkerityyppisiä" taitoja joilla olin ratkonut eri firmojen ongelmia. Aluksi tyrmäsin koko ajatuksen, koska mielestäni niitä ei pysty noin vain kurssilla opettamaan vaan tarvitaan oikeasti palava kiinnostus aiheeseen, mutta sitten Raghu ja pomo ja pari muuta alkoivat kilpaa todistella kiinnostuksensa aitoutta. Raghu oli joskus yläasteiässä viettänyt vapaa-aikaa koulunsa ainoalla tietokoneella Basiccia koodaten ilman minkäänlaisia hyötytavoitteita. No, ehkä ainakin hänessä olisi jotain toivoa siis, ja suostuin.

Kurssi oli jo osanottajien toiveesta aivan erilainen kuin mitä he olivat yliopistossa kohdanneet. Yritin painottaa enemmän oikeanlaisen asenteen oppimista kuin käytännöllisiä tai hyödyllisiä nippeleitä. En tiedä, tuliko tästä mitään, mutta tein tätä yhteensä kolmen kuukauden ajan, ja minulle myös maksettiin niin hyvin, että rahat riittivät jo oikein mainiosti paluumatkaan ja vähän muuhunkin.

Halusin nähdä vielä Kaakkois-Aasian maat, joten otin lennon Thaimaahan. Thaimaasta matkailin Laosin kautta Vietnamiin, jossa jouduin jonkin aikaa odottelemaan Kiinan-viisumia. Kiinassa minulla oli varmaan isoimmat kielivaikeudet koko reissulla, aniharvoin tuli vastaan englannintaitoisia ihmisiä. Jouduin kuitenkin odottelemaan Venäjän-viisumia, joten muutama kaupunki ehti tulla tutuksi. Otin Pekingistä suoran junayhteyden Moskovaan, olihan minulla rahaa. Moskovasta juna Kiovaan ja sieltä Slovakian ja Tshekin läpi Saksaan, jossa junaliput alkoivat olla taas sen verran hintavia ja ihmiset sen verran jäykkiä ja ennustettavia, että vaihdoin liftaamiseen.

Uskaltauduin nyt kohtaamaan Wampires-traumani ja viettämään Saksassa vähän kauemminkin aikaa. Pian kumminkin huomasin, että pimeitä töitä ei käytännössä pystynyt hankkimaan mitenkään, vaan kaikkeen olisi pitänyt mennä valtavan byrokratian kautta. Se siitä, seuraavalla viikolla olinkin sitten jo Amsterdamissa. Täällä ilmapiiri oli paljon leppoisampi, ja vähän yhtä sun toista periaatteessa laitonta asiaa katsottiin läpi sormien. Talonvaltausta esimerkiksi.

Vietin paljon aikaa paikassa nimeltä OSCII, joka oli osa jotain hylättyä tehdasta, jossa oli enemmänkin valtauksia. Rakennuksissa oli mm. kahvila, kokoontumissali ja jonkinlainen anarkistikirjasto. Porukka oli erityisen kiinnostunut siitä mitä olin säätänyt Himachalissa, mutta arvosti muutenkin Linux- ja demoskenekokemuksiani.

OSCIIn päätarkoitus oli tarjota paikalliselle anarkistiskenelle paikka jossa käyttää tietokoneita ja Internettiä, mutta siellä pystyi myös asumaan ainakin väliaikaisesti. Monet OSCII-aktiivit olivat Linux-advokaatteja ja mm. julkaisivat poliittista monistelehteä jossa hyökkäiltiin Windowsia ja kaupallista tietokonekulttuuria vastaan. Suhteellisen säännöllisesti tehtiin myös roskisdyykkauskierroksia, joissa haalittiin talteen 486- ja jopa Pentium-tason PC-rautaa, jota sitten kunnostettiin yhteisön käyttöön ja jopa myytäväksi. Intian-kauteni jälkeen tuntui käsittämättömältä, että Euroopassa heitetään nykyään PC-rautaa vain roskiin eikä edes yritetä esim. myydä sitä. Vain muutama vuosi sitten oli ainakin Suomessa ollut Keltainen Pörssi vielä täynnä 286-koneidenkin myynti-ilmoituksia. "Sopii hyvin tekstinkäsittelyyn."

Toki myös ruokaa ja kaikkea muutakin dyykattiin, ja OSCIIlla oli oma keittiökin. Usein oli alueella myös musiikkikeikkoja (kokeellisesta noisesta hardcorepunkkiin) ja muita tapahtumia joissa tutustuin paitsi "anarkistihakkereihin" myös muuhun underground-häröporukkaan. Ja kyllä, myös sieniä ja LSD:tä päädyin käyttämään, ja osallistumaan kaaosmagisiin rituaaleihin.

Loppukesästä 2001 suunnittelin palaavani Suomeen, mutta halusin ensin käydä Englannissa eräänlaisella pyhiinvaellusmatkalla. Olin nähnyt Intiassa paljon pyhiinvaeltajia, mutta heidän kohteensa eivät tuntuneet minulle kovin merkityksellisiltä. Halusin jotain omaa pyhää, ja sellaista olisi tarjolla Englannissa. Kaupunkeja, joissa tuotetut asiat olivat olleet minulle etenkin lapsena tärkeitä.

Lautta Hoek van Hollandista Harwichiin, sieltä liftaten Cambridgeen. Kyydin tarjoaja tunnisti ZX Spectrumin, hänen veljenpojallaan oli kuulemma ollut sellainen. Sinclairin ja Acornin alkuperäiset toimistorakennukset olivat edelleen pystyssä (ja jälkimmäinen toiminnassakin, mutta kuului nyt ARMille). Acorn ei ole sinänsä minulle läheinen, mutta Elite tehtiin ensiksi Acornin BBC Microlle, ja Braben ja Bell asuivat myös Cambridgessa tällöin. Koko kaupunki tuntui olevan yhtä puistoa (ja hulppeita akateemisia temppeleitä), joten päätin yöpyäkin puistossa.

Cambridgesta Sheffieldiin, jossa kohteena rakennus jossa Gremlin Graphicsin toimisto oli ollut. Sheffield oli ihan eri maailma kuin Cambridge, ei ollut antiikkipylväitä vaan rujoa punatiiliseinää kilometritolkulla. Myös Jack the Nipper -pelin kaupunki oli ollut samalla tavoin täynnä punatiiltä. Joku baarissa tapaamani, Gremlinin tunnistanut Chris kertoi, että Just Micro -niminen kauppa oli oikeastikin Sheffieldissä aikoinaan, ja että Monty Mole oli saanut inspiraationsa Thatcherin ajan kaivostyöläisten lakosta.

Myös Manchester oli täynnä punatiiltä. Siellä vierailin Oceanin ja Ferrantin raunioilla. Liverpoolissa kävin Odinin toimiston sisältäneen rakennuksen luona keskustassa ja Matthew Smithin firman ja Psygnosiksen paikoilla vähän syrjemmässä. Psygnosis ei ollut minulle niin läheinen kuin amigisteille, mutta se on edelleen toiminnassa, joten pitihän sekin vilkaista. Liverpoolin elämänmenoa katseltuani en ihmetellyt lainkaan, miksi Psygnosiksella ja Odinilla oli tarve laittaa peleihinsä okkultismiviittauksia.

Englannissa oli liftaaminen sen verran hankalaa ja vaati niin pitkiä odotteluja huoltoasemien liepeillä, että päätin palata takaisin ihan reilusti junalla. Käväisin tosin ennen sitä vielä lautalla Dublinissa, koska se oli houkuttelevan lähellä, mutta siellä ei ollut mitään kovin kiinnostavaa.

Lontoossa muutaman tunnin kävelykierroksella Beyond Software, Usborne Publishing, Firebird, The Edge, ja kierroksen päätepisteenä King's Crossin rautatieasema. Sieltä sitten oikein ökysti Channel Tunnelin kautta Ranskaan, olisi nimittäin tuntunut tuhlaukselta palata tuloreittiä. Nousin junasta Lillessä ja liftasin sieltä sitten Brysselin kautta takaisin Amsterdamiin.

En ole tästä aivan varma, mutta olo tuntuu nyt ehjemmältä kuin ennen lähtöä. Olin tarkoituksella ottanut matkani aikana mahdollisimman paljon etäisyyttä lapsuuteeni ja nuoruuteeni, mutta nyt olin saanut olemiseni juurrutettua niihin takaisin. Ja olihan tuo Englanti lopulta sen verran harmaa ja ankea paikka moneen muuhun näkemääni maahan verrattuna, etten enää liitä siihen turhan paljoa mystiikkaa.

Hollannissa olin jo kovasti puhumassa lähtöaikeistani, mutta suunnitelmiini tulikin sitten muutos, kun kohtasin eräissä gabber-bileissä naisen nimeltä Yfke. Juttu eteni sen verran hyvin, että vietin Amsterdamissa koko syksyn ja talven. Palasin myös läheisempään viestiyhteyteen Mekan kanssa (koin "pyhiinvaellukseni" jälkeen vihdoinkin olevani valmis tähän), ja tein hänen firmalleen jonkin verran koodaushommia, hän maksoi sentään ihan kunnon palkkaa.

Loppukeväällä kuulin ircissä, että MAHTIlaiset olisivat vallanneet Helsingistä jonkin hylätyn talon ja perustaneet sinne kommuunin. Olin innoissani siitä, että talonvaltauskulttuuri on leviämässä Suomeenkin, joten päätin että nyt voisi olla paras mahdollinen hetki palata Suomeen. Siispä liftireissulle Kööpenhaminan kautta Tukholmaan, sieltä lautta Turkuun ja sieltä taas liftaten Helsinkiin. Ränsistynyt talo eli "Mahtilinna" oli jossain metsikössä Mellunmäen itäpuolella.

Olin ollut MAHTIin viimeksi yhteydessä jollain vuoden 1996 partyilla enkä tuntenut heikäläisiä kovin hyvin, mutta vähitellen he alkoivat tulla tutuiksi. Märkky eli Märkäkyrpä on porukan käytännöllisin tyyppi, joka säätää niin autoja, sähköjä ja teslakäämejä kuin puutarhoja ja fermentointejakin. Myös kiljut ovat pääasiassa hänen vastuullaan. Suppala eli Päänrääkkääjä taasen on ahkerin osallistumaan mielenosoituksiin ja paasaamaan politiikasta, kun taas Vanttu eli Yrjömestari oikeasti tietää eniten anarkismin teoriasta ja muutenkin lukee paljon. Myös Maija ja Sera osallistuvat jatkuvasti mielenosoituksiin, mutta Maija kuuluu myös moniin järjestöihin minkä takia hänellä on aina menoa jonnekin ja kalenteri täynnä. Myös Porkkala tuntuu varsin järkiperäiseltä ja jopa systemaattiselta tyypiltä, joka kuitenkin onnistuu kanavoimaan nämä ominaisuutensa hervottoman punk-asenteen kautta.

Etenkin alkupäivinä sain kuulla vittuilua siitä, että olisin "valaistunut siellä Intiassa", mutta tässä oli varmaan kyse mahtilaisten omista ennakkoluuloista eikä mistään todellisesta muutoksesta. Heidi (Schistic) huomasi kyllä, että olin muuttunut reissussa ainakin ulospäinsuuntautuneemmaksi ja kärsivällisemmäksi mutta en kuitenkaan lainkaan ylimielisemmäksi. Rohkeutta on aiempaa enemmän mutta MAHTI-tyyppistä harkitsematonta yllytyshulluutta en ollut kehittänyt (mikä oli Heidin mielestä ehdottoman hyvä asia).

Yksi selvä ero hollantilaisanarkistien ja mahtilinnalaisten välillä on se, että ensinmainituilla oli paljon kaikenlaisia rakenteita ja sääntöjä, kun taas jälkimmäiset vastustavat aina kaikkia sellaisia jo periaatteesta. Maija oli kyllä aidosti kiinnostunut hollantilaisten metodeista ja olisi kaivannut niitä käyttöön, mutta Vanttu tyrmäsi aina anarkistisen teorian nojalla kaikki "rakenteet" läpeensä pahoina. Kaiken pitää olla aina jopa itsetarkoituksellisen kaoottista. Eli jos Mahtilinnassa yrittää kehittää vaikka jotain siivousvuorolistaa niin se sabotoidaan heti. No, ehkä meininki tulevien kuukausien mittaan vähän muuttuu, kun aloittelijavaiheesta päästään yli. Itse en kuitenkaan yritä sitä väkisin muuttaa. Olen sanonut mielipiteeni, ja jos eivät halua sitä uskoa, niin oppikoot kantapään kautta sitten.

««-  · CWU MEMOiRS 0xA8 ·