««-  · CWU MEMOiRS 0x98 · -»»

==========================================================================
0x98  -  Jyväskylä  -  myXTer  -  1998-07  -  603 lines
==========================================================================

Kevään ja kesän mittaan tuli #cwu:lla monta kertaa puheeksi, että kohta on vuosi siitä kun muutimme pois Lietevedeltä, ja ettei sen jälkeen olla nähty kunnolla kertaakaan. Jotain miittiä alettiin kaivata.

Monia kiinnosti käydä myös jollain demopartyillä, ainakin sellaisella joka ei houkuttele Quake-lamereita sun muita "LANittajia". Miitti olisi kätevä järjestää sellaisen yhteydessä, kun kerran eri puolilta Suomea ollaan joka tapauksessa tulossa.

Meka oli tietysti sitä mieltä, että suurin osa partyistä on jo pilalla Quake-lamerien takia, eli sinä vuonna olivat poissa laskuista ainakin Juhlat, Abductionit, Assemblyt, Plutoniumit, Proxyt ja Absolutet. Lahdessa järjestettävä Amiga-party Motorola Inside olisi ollut poikkeus, mutta se oli niin PC-vihamielinen, että jo sen invitaatiossa uhattiin tuhota kaikki partyhalliin tuodut PC:t, että jätimme sen pois laskuista.

Onneksi oli toinenkin poikkeus, nimittäin Skenery'98, joka oli Jyväskylässä järjestettävä PC/Amiga-party. Se ilmoitti jo mainoksissaankin, että "No Quake network", ja paikkana oli vielä jokin tanssisali Lutakko, jossa varmaan saisi ryypiskelläkin vähän paremmin kuin jollain koulupartylla. Sinne siis!

Jyväskylään reissasivat siis minä (myXTer), Jyri (dArK sTuFfEr), Meka (mR.mEgAsTuFf), Kassu (DaRK FuCKeR) ja DiCKiNSTASiA. Jussi (wArlord) oli ilmoittanut jo alusta asti ykskantaan, etteivät demopartyt enää kiinnosta häntä, joten häntä ei saa sellaiselle houkuteltua, piste. Mutta onneksi sentään viisi CWU:laista saatiin mukaan.

Vaikka vaihtelemme ircissä kuulumisia käytännössä päivittäin, oli suuri osa partyjutustelustamme siitä huolimatta kuulumisten vaihtelua. Kai meillä ihmisillä on sitten jokin vietti sellaiseen aina kun nähdään livenä pitkästä aikaa.

mR.mEgAsTuFf: Vieläksä Kassu oot siel Suonenjoen landel mansikoit poimimas?

DaRK FuCKeR: Joo, oon mie vielä ens viikon... ja sitten on tarpeeks rahhoo että suan päevitettyy miun nelikasikutosen kunnon Pentskarix!!

mR.mEgAsTuFf: Okei.

DiCKiNSTASiA: Joko oot miettiny mistä hommoot ne osat siihen?

DaRK FuCKeR: No, sen Pentium Pro -emolevyn aenaskii suap halavimmalla sieltä EXE 2000:sta...

DiCKiNSTASiA: Olix tuo se yks Oululaene postimyyntifirma?

DaRK FuCKeR: Joo...

DiCKiNSTASiA: Jaahas... sillä ei kyllä oo kovin hyvä maine.

myXTer: Minä en kyllä suosittelis että hankit mistään postimyyntifirmasta mittään. Varsinkin kun tuo EXE 2000 on ihan tunnetusti täys huijarifirma...

DaRK FuCKeR: No olokoosa mikä huijjari vua, kuha suap konneen osat halavalla!!

myXTer: No, ne ei ees toimita niitä osia kellekkään, ei niitä varmaan oo niillä ees olemassa! Sitä koko firmaa ei muutenkaa oo oikeesti olemassa missään rekisterissä eikä missään, se on täys huijaus!

DaRK FuCKeR: Mistee sie sen muka tiijjät??

myXTer: No tiiän Oulusta muutaman tyypin jotka on ottanu asiasta vähän selvää...

mR.mEgAsTuFf: Just joo. Mäkään en kyl tosiaankaan hankkis yhtää mitää mistää vitun postimyynnist. Pitää nähdä livenä se tuote et voi olla varma et saa sen itelleen...

DaRK FuCKeR: Ai jaa!! Muttakun niillä muilla firmoilla maksaa paljon enemmän ne emolevyt!

mR.mEgAsTuFf: No kait ne jos vertaat johonki vitun huijaushintaan. Et laskeppa vaan ihan uusiks ja mitota mansikanpoimintas uudelleen sen mukaan...

DaRK FuCKeR: Kyllä mie oun jo kerännä tarpeeks että suan sen emolevyn ostettuu! Muttaku mie halluun siihen kanssa sen Voodoo-kortin enkä mittään kusista perus-SVGA:ta!!

mR.mEgAsTuFf: Jaa että vittu vielä Voodoo-kortinki...

DiCKiNSTASiA: Jätkähän meinoo ruveta ihan kunnon jupiks.

DaRK FuCKeR: Niimmuttakun sillä Voodoolla suap paremmat rahviikat vaikka mitenkä monneen pelliin!! Paremmat äfpeeässät ja kaekkii sikahienoja läpinäkyvyyseffuja -

dArK sTuFfEr: On todellakin ylitsevuotavan surkeaa lameutta hankkia mitään laitteistoa pelkästään pelikäyttöä varten. Demontekokäytön olisi voinut sentään vielä hyväksyä, vaikka 3D-kiihdytetyt demot lameja ovatkin.

DaRK FuCKeR: Haesta siekii paska siinä!!! Mie suan piättee miun ostoksista ihan ite iliman siun äkinöetäs perkele!!

mR.mEgAsTuFf: No kyl mäki oon sitä mielt et vittu mitää pelulamujen Voodoo-korttei ei hankita ellet haluu ihan vitun surkeeta lamerin mainetta itelles!! Sitäpaitti jos on tarpeeks nopee prossu niin se jaksaa pyörittää ihan yhtä kovii effui kun se Voodooki...

DaRK FuCKeR: No joo, jos on varroo johonnii Penttijum kakkoseen niinku teikäläesellä, niin sitten ehkä!!

DiCKiNSTASiA: Tai johonnii helevetin AMD:n 3DNow-prossuun joka varmaan männöö ihan suorilta joka Voodoosta ohite -

mR.mEgAsTuFf: No vittu, kai mul on varaa kun mä käyn duunis ja saan vittu liksaa!

DaRK FuCKeR: Olix siinä siun Pentskarissa kaksattookolomekytäkolome mekahertsii?

mR.mEgAsTuFf: Kaksataakuuskytkuus.

DaRK FuCKeR: Ae nii joo, vau!!!

DiCKiNSTASiA: Jätkä on kyllä ihan ökyjuppi nykyään suatana!! Jonkun vitun Pentium kakkosen ostanu ihan tuosta vuan, ja vittu jonnii GSM-kännykännii, vitun JUPPI!!!

mR.mEgAsTuFf: Mä en tiedä miten takapajust lössii siel Kuopion landel on, mut meil Stadis ainaski GSM:t alkaa olla ihan normaalii kamaa normaaleil työssäkäyvil ihmisil!! Taidat vaan olla joku köyhä kateellinen luuseri...

dArK sTuFfEr: myXTerkin on ollut kesällä töissä, mutta hänellä ei ole käsittääkseni siltikään minkäänlaisia aikomuksia sijoittaa ansaitsemiaan rahoja halveksuttavaan lesoilulaitteistoon.

myXTer: Niin no, minä aattelin että parempi säästää sitä rahhaa ens lukuvuotta varten...

DaRK FuCKeR: Mutta out sie siltikkii ostanna uuvven tietokonneen jo aekasemmin!!

myXTer: No siihen ei loppujen lopuks kovin paljoo rahhaa tarvinnu, kun katteli läpi kierrätyskset ja kaatopaikat ja Keltaset Pörssit ja kasas pelkistä puoli-ilmasista osista kunhan ne vaan toimi...

DaRK FuCKeR: Mutta eix se ollunna siltikkii joku nelikasikutonen?! Eix semmottiset ollunna Jyrinnii mielestä ihan turhoo ökypaskoo?

dArK sTuFfEr: Ovat. Täysin halveksuttavia rappiokoneita.

myXTer: No, kyllä minulle se kolmekasikutonenki olis riittäny, pääasia että Linuksi toimii, mutta kun sattu löytymään toimiva 486SX-emo yhestä "rikkinäisestä" konneesta josta oli oikeesti vaan poveri rikki...

DaRK FuCKeR: Siis häh?? Olix joku OIKEESTI heittännä koko tietskarin mänemään vaan six että siinä olj poveri rikki?!?

myXTer: Kuulemma se on nykyään ihan ylleistäkin...

mR.mEgAsTuFf: Joo, vittu kaikenmaailman junttieinarit ostaa jostaa maitokaupast peeseit nykyään ja sit ei osaa edes ite korjaa niit!!

dArK sTuFfEr: Olemme todellakin todistamassa ennennäkemätöntä rappion aikakautta.

mR.mEgAsTuFf: Olix sul Samppa millanen sopimus sen sun kesäduunipaikan kaa? Et loppuux se syksyl kun koulut alkaa, vai meinaaxsä jatkaa viel senki jälkee siel...?

myXTer: Kyllä se varmaan periaatteessa on voimassa vielä syksylläkin, mutta minä oon jo sanonu niille etten minä varmaan jaksa käyvvä siellä töissä lukuvuuen aikana...

mR.mEgAsTuFf: No okei. Mä vaan sil kysyin et jos sattusit tarviin lisää fyrkkaa joskus syksyl tai talvel nii meidän firmaan pääsee kyl freelanceriks tekeen koodii...

myXTer: Minä kyllä luulen että minulla on tämän kesän jälkeen ihan tarpeeks paljon ylimäärästä rahhaa ens kessään asti ainakin.

mR.mEgAsTuFf: No okei okei sit, saatana, oo sit ilman. Ja Jyriltähän ei varmaan kande edes kysyy...

dArK sTuFfEr: Ei todellakaan. En edelleenkään aio alistua markkinatalouden orjaksi varsinkaan missään WWW:hen liittyvissä asioissa. Olen materian ja rappioprojektien yläpuolella.

mR.mEgAsTuFf: No just joo, vitun MSX-kommari... sä varmaan meinaat pärjää sillä sun kolmekasikutosellaski koko loppuikäs saatana...

dArK sTuFfEr: En todellakaan aio alistua massakuluttajien päivitysrappioon. Mikäli joskus hankin tehokkaaamman tietokoneen, sen on oltava RISC-pohjainen, eikä mikään 70-luvun väärinkäsityksiä uudelleenlämmittelevä IBM PC -klooni.

DiCKiNSTASiA: Mutta eix jotkut semmoset RISC-pohjaset Unix-työasemat oo ihan sikahintasii verrattuna peeseihin!?

dArK sTuFfEr: Alpha-emolevyjä ja 32-bittisiä SPARC-työasemia saa esimerkiksi Damicon Kraa'lta jo hyvinkin edulliseen hintaan -

mR.mEgAsTuFf: No vittu justjoo, jotaa monta tonnii jostaa sadan megahertsin paskoist!! Ja sä väität et saisit sellaseen fyrkat ilman mitää duunii!??

dArK sTuFfEr: Esittämäni jossittelu sijoittui epämääräiseen tulevaisuuteen, mahdollisesti jopa yli kymmenen vuoden päähän. Siihen mennessä olen varmasti keksinyt keinon ansaita rahaa moraalisesti kestävällä tavalla. Mikäli rappio on siihen mennessä riittävän syvää, saattaa käytettyjä Unix-työasemia saada silloin jo puoli-ilmaiseksi.

mR.mEgAsTuFf: No okei sit, turha sun päätä on varmaan täs yrittää sit kääntää saatana. Mut sanon vaan et sullekki ois kyl meil ihan vitusti duunii tarjolla! Mieti, Kassuki ois kuulemma kelvannu niillä sen graffataidoil!! Sen verran on meil tota työvoimapulaa...

DaRK FuCKeR: Mieluummin mie kyllä kerreen mansikoeta kun istun kesällä konneen iäressä väkertämässä jottae tylsii kotisivun nappuloi!!

mR.mEgAsTuFf: No, liksat ois webbihommis "vähän" eri luokkaa...

DaRK FuCKeR: Kyllä mansikanpoemijanakii ihan tarpeeks rahhoo sua!! Ja sitäpaetti siellä on kanssa niitä tyttöjä keiltä saa pilluu!!!

mR.mEgAsTuFf: MITÄ VITTUU!??

DiCKiNSTASiA: Ee helekuta...

mR.mEgAsTuFf: Siis vittu ooxä saanu joltaa mansikkatytölt pilluu!??

DaRK FuCKeR: Joo, oonhan mie...

mR.mEgAsTuFf: Etkä oo ees irkissä vaahdonnu tost yhtää mitää!??

DaRK FuCKeR: No en mie ou kerinnä sitä vielä siellä kertoo, kun mie tulin suoraan Suonenjoelta tänne partyille!!

mR.mEgAsTuFf: Vitunsaatananperkele soikoon sit... ja sil Jussilki kuulemma on joku tyttöystävä nykyään saatana! Et eix CWU:s oo poikuus tallella enää muil ku mul ja Dikkixel??

DiCKiNSTASiA: Ite asiassa mullakaan ei ennää oo...

mR.mEgAsTuFf: Mitä VITTUU!?

dArK sTuFfEr: Et joutanut juurikaan seuraamaan IRC:tä niihin aikoihin, kun se tapahtui, mutta DiCKiNSTASiA todellakin onnistui jo syksyllä saamaan seksiä eräältä kuopiolaisnaiselta. Tämä raportoitiin kattavasti IRC-kanavallamme.

mR.mEgAsTuFf: No mult on silti menny se ohi! Kerrot nyt HETI kaiken!! Kuka vittu tollaselle edes antas!?

DiCKiNSTASiA: No, se olj joku nelikymppinen läski akka joka myö mäntiin iskemään yhtenä iltana heti kun se tuli jostakii kapakasta pihalle... aeka tuskanen kokemushan se olj mutta eepähän tarvihe ennee murehtia mittään poekuuvven menetystä perkele!

mR.mEgAsTuFf: Eli vittu MÄ oon sit ainoo neitsyt meidän gruupis!?!?

DiCKiNSTASiA: No ekkö sää ollu homo muutenki? Joinaa sinne #fingaylle niin luulis heruvan -

mR.mEgAsTuFf: VITUT JOINAAN MIHKÄÄN HOMOJEN KANAVILLE SAATANA!!! ITE OOT HOMO!!!

DiCKiNSTASiA: ... Okei, selevä.

mR.mEgAsTuFf: Vituttaa nyt sen verran tää keskusteluaihe ja sun solvaukset et mäpä taidan korkkaa uuden kaljapullon...

DaRK FuCKeR: Saanx miekii huikan?

mR.mEgAsTuFf: VITUT SAAT! Kittaa vaan säkin HOMO siin sitä omaa kiljuus VITUN HOMO!!

DaRK FuCKeR: Muttaku kalja on paremman makusta...

mR.mEgAsTuFf: No oisit sit ostanu sitä kaljaa saatana, kun sul kerta on sielt kesätöist sitä fyrkkaaki!??

DaRK FuCKeR: Ekkö sie muista että miun pittee siästee sitä Pentskarii varten sitä rahhoo!!?

mR.mEgAsTuFf: No, jos oisit tullu meille vaik freelance-graafikoks niin sullois kaikki rahat kasas sitä sun "Pentskariis" varten ja riittäis viel kaljaankin....

DaRK FuCKeR: No, ehkä minä voen varmaan miettii sitä syksymmällä...

mR.mEgAsTuFf: Ois kyl ihan jees jos sä tekisit meille graffaa.

DaRK FuCKeR: Mie kyllä ossoon nykyään sitä HTML:ääkin jonniivverran!!

mR.mEgAsTuFf: Ai niin joo, sähän teit sen nolon kotisivunkin itelles, helvetti soikoon.

dArK sTuFfEr: DaRK FuCKeRin kotisivu on todellakin asia, joka saa minut suorastaan häpeämään CWU-jäsenyyttäni.

DaRK FuCKeR: Muttaku -

mR.mEgAsTuFf: Oisit vittu tehny edes ironisesti sen sivun mut ei, ihan samanlainen giffianimaatiohelvetti ku kaikkien vitun yläastenaperoiden sivut saatana!!

dArK sTuFfEr: WWW-lamerien kanssa tekemisissä oltaessa on todellakin pidettävä huoli, ettei heidän arvomaailmansa ja maailmankuvansa tartu vähäisessäkään määrin. Olen syvästi pettynyt henkiseen rappioosi, DaRK FuCKeR.

mR.mEgAsTuFf: Just vittu! Jos Kassun rappiot jatkuu tätä menoo nii kohta siihen varmaan alkaa uppoo kaikki ihan vitun överit kusetuksetki, niinku vaik siihen Synukseen...

DaRK FuCKeR: Haistakaa PASKA!! Miusta ei tuu mittään Synusta!!

DiCKiNSTASiA: En määkään kyllä usko että Kassusta pystys tulemaan ikinä niin lammee ku Synuksesta...

mR.mEgAsTuFf: Joo, en mäkää kyl tosissaan usko, se jätkä on nimittäin ihan omassa lameusluokassaan saatana! Ihan käsittämätöntä millasii juttui sille voi syöttää ja se USKOO ne!! Niinku vaik se et me oltas löydetty kiertoradalt jotaa alienin satelliittei millä me voidaan skannaa maapallolt mitä tahansa kohtii jollaa tuhannen dpi:n tarkkuudel!!

DaRK FuCKeR: Joo, tai se kun myö kusetettiin sitä että oltas kerrottu japseille mitenkä lame se on, ja nyt ne japsit olis niinku suunnittelemassa tehä siitä jonnii SYNUS-TAMAGOTCHIN!!!

DiCKiNSTASiA: Tai vaik se, että CWU:lta saes tilattuu jottae semmosii supercustomei GSM-puhelimmii jossa toemii QUAKE!!!

dArK sTuFfEr: Quaken pelaaminen GSM-puhelimella ei itse asiassa ole mikään kovin kaukaa haettu skenaario.

mR.mEgAsTuFf: No ihan vitun kosminen kusetus se kyl mun mielest on...

dArK sTuFfEr: Uusissa GSM-puhelimissa on todennäköisesti lähivuosina jo yllättävän paljon laskentatehoa. Sitäpaitsi Quake tunnetusti on hämmästyttävän hyvää koodia siihen nähden, kuinka huono se on pelinä. Sen lähdekoodit pystyy esimerkiksi kääntämään jopa VAXille ilman juuri mitään muutoksia.

DaRK FuCKeR: Siis oekeesti?? Semmottiselle jiäkuapin korkuselle museovehkeelle???

dArK sTuFfEr: Eivät kaikki VAXit edes ole "museovehkeitä", vaan täysin käyttökelpoisia ja luotettavia laitteita mm. irccaamiseen. Esimerkiksi #linux.fi:llä irccaava Aaro on todennut, että Quake -

mR.mEgAsTuFf: Mitä vittuu, eiks sun pitäny olla verisesti Kuakee ja GSM-puhelimii vastaan!??

dArK sTuFfEr: Kyllä olenkin, mutta se liittyy enemmän niitä ympäröivään lameuskulttuuriin kuin teknologiaan. Mikä tahansa x86:n ylivaltaa horjuttava argumentaatio on sitäpaitsi aina tervetullutta.

mR.mEgAsTuFf: Nojoo, mut kyl sä kyl mun mielest aina välillä vaikutat ihan vitun kaksinaismoralistiselt noiden juttus kaa -

dArK sTuFfEr: En todellakaan vaikuta. Kaksinaismoralismi on juutalaiskristillinen ominaisuus.

mR.mEgAsTuFf: No oo sit vaik juutalaiskristitty saatana -

DiCKiNSTASiA: Mutta helevetti soekoon oekeesti sen Synuksen kaa! Miten joku ies voe olla TUOMMOTTINEN!?? Missään kannuissa ei ollu LÄHELLEKKÄÄN noin pahoja lamereita, mutta Intternet on ihan pullollaan tuon tason lössii nykyään!!

dArK sTuFfEr: Todellakin. Ikuisen syyskuun syventyessä yhä matalaälyisemmät yksilöt löytävät tiensä mainstream-Internetiin. Aina, kun tuntuu siltä, että lameuden maksimi olisi saavutettu, niin jostain ilmestyy uusi käyttäjäsukupolvi, joka päihittää sen.

mR.mEgAsTuFf: Nyt ne vitun kotisivupellet on ruvennu keksiin et kotisivun pitäs olla sellanen PORTAALI joka pitäs pystyy laittaa alotussivuks. Sit ne rekkailee jotain sellaisii domainei niinku ALOITUS PISTE NET jossa on aina vittu linkattuna Iltiksen sivult se päivän lööppiin osottava vakiokuva, ja sit joku sääkartta jostaa Ilmatieteen laitokselt...

dArK sTuFfEr: Tällaiset sivut todellakin ovat äärimmäisen turhia etenkin ilman minkäänlaista serverside-toiminnallisuutta.

mR.mEgAsTuFf: Just, sanos muuta! Mun alotussivu on Google saatana eikä mikää vitun turha "portaali"! Ku yleensä jos mä käynnistän browserin niin mä tarviin just nimenomaan Googlee...

dArK sTuFfEr: Itselläni on ollut jo pitkään käytössä shellialias, joka käynnistää Lynx-instanssin, joka suorittaa annetun Google-haun. Vapaata hakua todellakin tarvitsee useammin kuin mitään linkkilistakokoelmia.

DaRK FuCKeR: Mutta siis hei oikeesti kuunnelkee nytte!! Mie tein sen kotisivun IHAN VAAN SIKS ku miulla olj TYLSEE!! Enkä siks että halluisin johonnii Intternetin lameripiireihin Synuksen kaverix!!!

mR.mEgAsTuFf: Oisit sä voinu sen aikas vähän paremminki käyttää -

DaRK FuCKeR: No ee jaksanna!! Kun ei ollu mittään hyvvii pelejäkkään mittee olisin jaksanna pelata nelikasikutosella!! Mie en pystynnä keskittymmään muutenkaan oekeen mihinkään kunnolla, kun mie mietin vaan kaeken aekoo sitä Papylon vitosta että mitenkä se jatkuu...

mR.mEgAsTuFf: Siis jätkä miettii vielki kaiken aikaa vaa beevitost vaik se jäi jo ennen kesää tauolle??

DaRK FuCKeR: No tieteskii mietin!! Kun se on miun mielestä paras sarja ikinä ja se jäe niin jännään paekkaan!! On jäntskättäny ihan sikana se että kohta ne varjot paljastuu kunnolla että minkähänlaisii ne on ja miten hienot sotimiset ja avaruustaestelut sitten tulloo ja -

myXTer: Se oli varmaan ihan taktisesti valittu että kesätauko alotettiin just ennen sitä jaksoo missä se paljonpuhuttu juoni IHAN OIKEESTI alkaa...

DiCKiNSTASiA: Joo... onneks on sentään vitejot että oon voinu kahtoo aekasempia jaksoja uusiks...

DaRK FuCKeR: Miulla ei ies ou mittään vitejoeta! Oun joutunna vuan kahtelemmaan jottae niitä suomalaesii B5-sivuloeta aena vuan uusiks lävite!! Ihan epistä!!

DiCKiNSTASiA: No hyvä ettet sentään ou männy minnekkään spoeloovalle jenkkisivulle...

DaRK FuCKeR: No mieluummin VAIKKA KUOLISIN kun mänisin jollekki spoeloovalle sivulle!!

mR.mEgAsTuFf: Eksä vois vaik vaihtaa sitä sun jäntskättelyaihettas välillä? Jäntskättelisit välil vaik sitä et kohta on vuos kakstuhatta...

DaRK FuCKeR: Ai nii joo!! Siihennii on ennee VÄHÄN PIÄLLE VUOSJ aekoo!! Ja sitte alakaa TULEVAESUUS!!! Mie olin melekeen unohtanna koko jäntskätyksen!!

dArK sTuFfEr: Itsehän olen sitä mieltä, että jos vuosituhannen vaihteessa tapahtuu jotain, se liittyy ennemminkin Y2K-bugiin kuin minkään kuvitteellisen "tulevaisuuden" alkamiseen.

myXTer: Minä kyllä toivon kovasti että ne saa ne bugit korjattuu... se #linux.fi:n VAX-Aaro kuulemma on työkseen korjaillu jotaa pankkien COBOL-koodei Y2K-yhteensopiviks...

mR.mEgAsTuFf: Harrastiks se muutenki jotaa antiikkisii mainframei?

myXTer: Joo, kuulemma... sen mielestähän Linux on ihan lame nykyään kun se on kaikilla, ja mitkään poropietari-Unixitkaan ei oo tarpeeks trueja. Pittää olla vähintään joku OpenVMS tai mieluummin joku hiton AS/400...

dArK sTuFfEr: Hän olisi kuulemma saanut PDP-11:nkin jostain ilmaiseksi, mutta hän ei saanut sitä mahtumaan kerrostaloasuntonsa ovesta sisään.

DiCKiNSTASiA: Mutta eikse olis ihan hyvä asia että Intternet hajois vuonna kakstuhatta, jos se kerta on niin täynnä lamereita? Kovat jätkät ruppeis sitten vuan käättelemmään kannuja uuvvestaan...

mR.mEgAsTuFf: No vittu, mult menis duunit sit alta pois jos Internet hajois!! Kyl lamerei tarvitaan maailmas siihen et ne kustantaa eliteiden elämisen...

dArK sTuFfEr: Itse uskon, että jos Internet lakkaa toimimasta Y2K-ongelmien vuoksi, niin maailmassa todellakin alkaisi suoranainen BBS:ien uusi kulta-aika.

DiCKiNSTASiA: Ai jaa...

mR.mEgAsTuFf: Vitun "BBS:ien kulta-aika"... siis voi VITTU! Kuka VITTU edes kaipaa mitää kannui enää nykypäivänä saatana!? Joku messuiluki oli ihan tautisen hidast touhuu... joskus sai odottaa varmaan viikon et joku jätkä replys johonki messuun saatana!! Kyl kunnon Internet pitää olla ja mielellää viel kiinteenä!!

dArK sTuFfEr: Vaikka Internet onkin tuonut elämääni hienoja mahdollisuuksia, niin väitän silti, että BBS:t ovat minulle merkityksellisempiä ja tärkeämpiä. Jos ne poistuisivat elämästäni, niin menettäisin samalla kokonaisen olemassaolon ja itseilmaisun tavan.

mR.mEgAsTuFf: No vittu höpö höpö, Internetis on ihan kaikki mitä kannuiski ja monta kertaa parempana saatana!!

dArK sTuFfEr: Mielestäni BBS:ien etuna on nimenomaan niiden rajallisuus. Internetissä kaikki hukkuu samaan "tiedon valtamereen", mutta jokaisella BBS:llä on selkeä olemus ja selkeät rajat. Arvostan BBS-kulttuuria yli kaiken, ja etenkin arvostan sitä antaumuksellisuutta, jolla wArlord on pitänyt Frontline BBS:ää toiminnassa Internet-imperialismista huolimatta.

mR.mEgAsTuFf: Vittu jätkä jaksaa viel jotaa Frontlineeki...

DiCKiNSTASiA: Määki kyllä yritän jaksaa sitä mutta ei se aena oekee onnistu... Intternetti joka tappauksessa ylleensä vastaa dialiin ekana niin sitten ollaankin koko ilta siellä eikä ees käyvä missään purkissa...

myXTer: Minullahan ei oo ees lankapuhelinliittymää siellä minun Oulun kämpillä, mutta Jussi lähettää minulle aina emaililla QWK-paketteja ja minä mailaan sitten replypaketit sille... kun minnuu ihan oikeesti kiinnostaa vieläkin messuilla siellä.

DiCKiNSTASiA: Olis kyllä paljon helpompi jos se suostus laittamaan sen kannunsa takas johonnii TCP/IP:n piähän niinku se sillon ennen Generaattoreita oli!!

DaRK FuCKeR: Niin justiinsa!! Olis paljon helepompi soettoo sinne ja imutella ne messupakut...

myXTer: Joo, olishan se...

dArK sTuFfEr: Kaikesta ongelmista huolimatta arvostan wArlordin periaatteellisuutta tämän asian suhteen. On hyvä, että maailmassa on edes yksi BBS, joka ei saastuta itseään Internet-maailman hektisyydellä ja rajattomuudella, vaan pysyy visusti omalla ylevämmällä maailmantasollaan.

mR.mEgAsTuFf: Jaa, no arvosta vittu vaik paskapökälettä ja sen ylevyyttä, eipä oo mult pois...

DiCKiNSTASiA: Mutta vittu kun sen Jussin perj'uatteet esti sitä tulemasta tänne partyillekkii!! Mikähän siinäkii oekee jäkitti sillä...

mR.mEgAsTuFf: Olix partytkin sen mielest jotaa samaa Internet-paskaa mitä se vastustaa? Vittu sais seki vähän rajottaa tota sen änkyröintii saatana -

dArK sTuFfEr: Mielestäni kyseinen "änkyröinti" on erittäin arvostettavaa, vaikken itsekään ole aina sen suhteen samaa mieltä wArlordin kanssa.

myXTer: Eiköhän siinä sen partyboikotissa oo kuitenkin pääasiassa kyse siitä että sen arvostus demosceneä kohtaan tippu nollaan sen Generator-fiaskon jälkeen...

mR.mEgAsTuFf: Joo, no ihan sama mulle, sais se silti tääl olla meidän kaa boozailees saatana!

DiCKiNSTASiA: Joo, sais kyllä!! On ollu ihan sikarennot partyt tähän mennessä...

mR.mEgAsTuFf: Joo, ei tuu kukaan natseilee vaik veis viinoi ineen! En oo ikinä ollu näin rennoil partyil aikasemmin!!

dArK sTuFfEr: Todellakin.

myXTer: Yhessä vaiheessa kyllä siellä kävi polliisit sisällä niin orgat vaan kuulutti ennen sitä että laittakaa pullot piiloon...

mR.mEgAsTuFf: Mitä vittuu, mix ne edes päästi kytät ineen!?

myXTer: Kai ne oli varulta ihan hyvä päästää vaikkei olis periaatteessa tarvinnukkaan kun "yksityistilaisuus"...

DiCKiNSTASiA: Mitenniin yksityistilaisuus? Kaikkihan sinne piäs sisälle??

mR.mEgAsTuFf: No hei, eksä tajunnu mix ne kysy kaikkien realnamei siin lipputiskil?

DiCKiNSTASiA: No en?

mR.mEgAsTuFf: No sä vähänniinku liityt johonki "yhdistykseen" jäseneks siin samal, ja se on niinku virallisesti olevinaan niinku sen yhdistyksen jäsenten yksityistilasuus...

DiCKiNSTASiA: Mää en kyllä omasta mielestä antanu mittään suostumusta mihinkään tuommoseen!!

mR.mEgAsTuFf: Ei siit kande välittää, se on vaan jotaa paskaa mitä ne sanoo kaikille byrokraateille sun muille aikusille. Ja eix nää oo periaattees K-18-partytki viel mut eipä kukaan tääl oo keltää papereit kyselly...

DiCKiNSTASiA: Ae jaa, no ihan ihme kieroilulta tuo silti mun mielestä kuullostaa!!

dArK sTuFfEr: Kyseessä on täysin asianmukainen tapa käyttää byrokraattista koneistoa hyväksi ja kiertää sortava lainsäädäntö.

DiCKiNSTASiA: Jaa...

dArK sTuFfEr: Luulen kuitenkin näiden partyjen vapaamielisyydestä huolimatta, että meidän olisi paras pitää aivan erillinen CWU-miitti, jos haluamme, että kaikki CWU:laiset suostuvat osallistumaan siihen.

mR.mEgAsTuFf: Kunhan sitä ei sit pidetä missää vitu Lietevedel! MÄ EN MINNEKKÄÄ LIETEVEDELLE ENÄÄ PALAA, SAATANA!!

dArK sTuFfEr: Lietevesi ei olisi edes millään tavoin perusteltu paikka CWU-miitille. Sinne on hyvin hankala matkustaakin rautatieaseman puutteen ja bussiyhteyksien heikkouden vuoksi.

mR.mEgAsTuFf: Mä luulen et meidän Käpylän kaksios vois pitää sen miitin. Kun Osmo on puhunu viime aikoina et se muuttaa takas Lietevedelle siin vaihees kun mä täytän kaheksantoist, ja jättää mut sinne kaksioon yksin budjailee...

DiCKiNSTASiA: Ois kyl ihan sikakova!! Ois sun kaheksantoestavee-synttärit ja CWU-miitti sammaan aekaan!!

dArK sTuFfEr: Todellakin. Se olisi oikea CWU-miittien CWU-miitti, joka vetäisi vertoja jopa vuoden 1995 miitille.

mR.mEgAsTuFf: No siihen ei paljoo ees tarviis et vetäis paremmaks siit teidän paskast "Kaossimiitist" saatana!!

DiCKiNSTASiA: Olj sekkii kyllä ihan sikakova miitti...

DaRK FuCKeR: Nii justiisa!! Paras CWU-miitti ikuna!!

mR.mEgAsTuFf: Haista paska! Eikä ollu, kun mä en ollu siel!!

dArK sTuFfEr: Tarkoitin äsken, että voimme hyvillä mielin unohtaa kyseisen miitin hehkuttamisen, koska vuoden 1999 CWU-miitistä tulee niin moninkertaisesti parempi.

mR.mEgAsTuFf: Ai niin joo, okei, no ton mä voin hyväksyy!

DiCKiNSTASiA: Jussikii voes kyllä tulla sinne, ja tehä sinne vaekka sitä sen kärpässienkiljuu että suahaan ihan kunnon delirium-kännit!!

myXTer: Minä kyllä varmaan jättäsin kärpässienikiljut välliin...

DiCKiNSTASiA: No ihan sama, jiäp sitten meille muille enemmän sitä!!

dArK sTuFfEr: Kärpässienikilju todellakin pyhittäisi ja merkityksellistäisi miitin. Ehkä sen vaikutuksen alaisuudessa voisimme saada myös aavistuksen siitä, mikä on CWU:n rooli uudella vuosituhannella.

DiCKiNSTASiA: Jos sitä uutta vuostuhatta ees tulloo...

dArK sTuFfEr: No, siinä tapauksessa on paras, että ehdimme miitata perusteellisesti ennen maailmanloppua.

DaRK FuCKeR: Jee, CWU-miitti HESASSA!! Vähänx JÄNTZKEE!!!

««-  · CWU MEMOiRS 0x98 ·  nExT cHApTeR -»»